( klikkaamalla kuvaa saat siitä tarpeeksi ison tekstin lukua varten )keskiviikko 28. helmikuuta 2007
PAIKALLISLEHDEN HAASTATTELU
( klikkaamalla kuvaa saat siitä tarpeeksi ison tekstin lukua varten )
VALMISTUJAISPUHE 19.12.2003
Valmistujaispuhe 19.12.2003
Harjavallan Sosiaali- ja Terveysalan Oppilaitos
Valmistujaisjuhlan lopuksi puhuin valmistuvien luokkien puolesta.
Harjavallan sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksen opiskelijoilla on ollut upea mahdollisuus päästä opiskelemaan ja työssäoppimaan ulkomaille. Vieraassa ympäristössä, jos missä, oppii selviytymään yksin oudoista tilanteista. Vieras kulttuuri ja erilaiset tavat saattavat ensi näkemältä olla outoja, mutta eikö kaikki erilainen ole. On täysin normaalia tuntea olonsa ensin yksinäiseksi, samoin kuin ensikerran työelämään astuessa, vastuuta on nyt, itsestä ja muista, ei ole helppoa ymmärtää, että kaikki pallot ovat nyt sinun käsissäsi.
Me tiedämme jo mitä lähihoitajat tekevät, he työskentelevät itsenäisesti ihmisen lähellä tukien ja auttaen, kaiken ikäisiä, kaiken kokoisia, elämäntilanteeltaan ja kulttuuriltaan erilaisia ihmisiä.
Oli kyse kasvatus-, hoito-, tai huolenpitotaidoista, me olemme kaikki opiskelleet nuo, ja kasvaneet itse sitä tehdessämme.
Meiltä edellytetään nyt kykyä ja rohkeutta olla itsenäisiä työssämme, ottaa vastuuta ja asettautua asemaan, mikä joillekin meistä saattaa vielä olla jossain määrin tuntematon. Onhan totta, että elämä heittää eteemme mitä ihmeellisimpiä tapauksia ja tapahtumia, onkin siis vain hyvä, että me olemme saaneet mahdollisuuden totutella näihin jo koulutuksen aikana.
Mutta kuten elämässä, myös uudessa tilanteessa, on sinulla aina joku, johon voit turvautua. Ulkomailla opiskellessa opettajat ja ohjaajat auttavat perehtymään uuteen tilanteeseen, parhaassa mahdollisessa tilanteessa saat heistä ystäviä, joihin voit luottaa vielä monta vuotta jälkeenpäinkin.
Yhdet tärkeimmistä ominaisuuksista mitä meiltä odotetaan, ovat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Ne molemmat hioutuvat kun matkustat uuteen ja vielä vieraaseen maahan. Tulet oppimaan miten saat toimimaan kommunikaation erikulttuurin edustajiin, opit tulemaan toimeen uusien ihmisten kanssa, ehkä kantapäänkin kautta. Tämän jälkeen kommunikaatio muiden suomalaisten kanssa tulee olemaan yhtä helppoa kuin kävely puistossa.
Yleisesti ottaen, se että meillä on ollut mahdollisuus opiskella ulkomailla, eri kulttuurien parissa on antanut paljon koulutuksellemme. Ne kriteerit, joita me tulemme harjoittamaan ammatissamme, ovat kaikki voineet syventyä ulkomailla.
Itsenäistyminen, oman vastuunottaminen, erilaisiin tilanteisiin valmistautuminen, omien voimavarojen löytäminen sekä eri kulttuureihin tutustuminen.
Työelämään lähtiessämme ulkomailta saatu työkokemus on erittäin arvokasta pääomaa. Mitä enemmän olet kansainvälinen, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on saada haluamasi työpaikka, kokemustasi arvostetaan aina.
HASOTE on antanut mahdollisuuden tuon työkokemuksen hankintaan, päiväkodeissa, vanhustenkodeissa, erityispäiväkodeissa ja muissa paikoissa missä lähihoitajia tarvitaan ja arvostetaan, on aina ollut paikka meille suomalaisille osaajille.
Valmistuneina lähihoitajina, peruskoulu-, aikuis-, virtuaali- tai oppisopimuksella opiskelleena, olemme itse vastuussa koulutuksemme ja ammattitaitomme ylläpitämisestä, kehittämisestä ja syventämisestä. Siksi ei pitäisi sulkea pois mahdollisuutta työskennellä tulevaisuudessa ulkomailla, vieden eteenpäin suomalaisten ja lähihoitajien mainetta työelämän ja hyvinvoinnin edistäjinä.
Ja lopuksi, puhun varmaan kaikkien puolesta sanoessani sydämelliset kiitokset seuraaville ihmisille; äideille, isille, sisaruksille, ystäville, kumppaneille, opettajille, siistijille, keittiöhenkilökunnalle, toimistotyöntekijöille ja vahtimestarille, jotka ovat olleet suuri apu, hyöty, tuki ja ilo koko koulutuksemme ajan, ja ilman joita valmistumisemme olisi ollut hankalaa ja joissain tapauksissa kenties mahdotontakin. Kiitos.
Harjavallan Sosiaali- ja Terveysalan Oppilaitos
Valmistujaisjuhlan lopuksi puhuin valmistuvien luokkien puolesta.
Harjavallan sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksen opiskelijoilla on ollut upea mahdollisuus päästä opiskelemaan ja työssäoppimaan ulkomaille. Vieraassa ympäristössä, jos missä, oppii selviytymään yksin oudoista tilanteista. Vieras kulttuuri ja erilaiset tavat saattavat ensi näkemältä olla outoja, mutta eikö kaikki erilainen ole. On täysin normaalia tuntea olonsa ensin yksinäiseksi, samoin kuin ensikerran työelämään astuessa, vastuuta on nyt, itsestä ja muista, ei ole helppoa ymmärtää, että kaikki pallot ovat nyt sinun käsissäsi.
Me tiedämme jo mitä lähihoitajat tekevät, he työskentelevät itsenäisesti ihmisen lähellä tukien ja auttaen, kaiken ikäisiä, kaiken kokoisia, elämäntilanteeltaan ja kulttuuriltaan erilaisia ihmisiä.
Oli kyse kasvatus-, hoito-, tai huolenpitotaidoista, me olemme kaikki opiskelleet nuo, ja kasvaneet itse sitä tehdessämme.
Meiltä edellytetään nyt kykyä ja rohkeutta olla itsenäisiä työssämme, ottaa vastuuta ja asettautua asemaan, mikä joillekin meistä saattaa vielä olla jossain määrin tuntematon. Onhan totta, että elämä heittää eteemme mitä ihmeellisimpiä tapauksia ja tapahtumia, onkin siis vain hyvä, että me olemme saaneet mahdollisuuden totutella näihin jo koulutuksen aikana.
Mutta kuten elämässä, myös uudessa tilanteessa, on sinulla aina joku, johon voit turvautua. Ulkomailla opiskellessa opettajat ja ohjaajat auttavat perehtymään uuteen tilanteeseen, parhaassa mahdollisessa tilanteessa saat heistä ystäviä, joihin voit luottaa vielä monta vuotta jälkeenpäinkin.
Yhdet tärkeimmistä ominaisuuksista mitä meiltä odotetaan, ovat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Ne molemmat hioutuvat kun matkustat uuteen ja vielä vieraaseen maahan. Tulet oppimaan miten saat toimimaan kommunikaation erikulttuurin edustajiin, opit tulemaan toimeen uusien ihmisten kanssa, ehkä kantapäänkin kautta. Tämän jälkeen kommunikaatio muiden suomalaisten kanssa tulee olemaan yhtä helppoa kuin kävely puistossa.
Yleisesti ottaen, se että meillä on ollut mahdollisuus opiskella ulkomailla, eri kulttuurien parissa on antanut paljon koulutuksellemme. Ne kriteerit, joita me tulemme harjoittamaan ammatissamme, ovat kaikki voineet syventyä ulkomailla.
Itsenäistyminen, oman vastuunottaminen, erilaisiin tilanteisiin valmistautuminen, omien voimavarojen löytäminen sekä eri kulttuureihin tutustuminen.
Työelämään lähtiessämme ulkomailta saatu työkokemus on erittäin arvokasta pääomaa. Mitä enemmän olet kansainvälinen, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on saada haluamasi työpaikka, kokemustasi arvostetaan aina.
HASOTE on antanut mahdollisuuden tuon työkokemuksen hankintaan, päiväkodeissa, vanhustenkodeissa, erityispäiväkodeissa ja muissa paikoissa missä lähihoitajia tarvitaan ja arvostetaan, on aina ollut paikka meille suomalaisille osaajille.
Valmistuneina lähihoitajina, peruskoulu-, aikuis-, virtuaali- tai oppisopimuksella opiskelleena, olemme itse vastuussa koulutuksemme ja ammattitaitomme ylläpitämisestä, kehittämisestä ja syventämisestä. Siksi ei pitäisi sulkea pois mahdollisuutta työskennellä tulevaisuudessa ulkomailla, vieden eteenpäin suomalaisten ja lähihoitajien mainetta työelämän ja hyvinvoinnin edistäjinä.
Ja lopuksi, puhun varmaan kaikkien puolesta sanoessani sydämelliset kiitokset seuraaville ihmisille; äideille, isille, sisaruksille, ystäville, kumppaneille, opettajille, siistijille, keittiöhenkilökunnalle, toimistotyöntekijöille ja vahtimestarille, jotka ovat olleet suuri apu, hyöty, tuki ja ilo koko koulutuksemme ajan, ja ilman joita valmistumisemme olisi ollut hankalaa ja joissain tapauksissa kenties mahdotontakin. Kiitos.
ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ 127
Congratulations, Niina!
Your IQ score is 127
This number is the result of a formula based on how many questions you answered correctly on Emode's Ultimate IQ test.
Your IQ score is scientifically accurate; to read more about the science behind our IQ test, click here.
During the test, you answered four different types of questions — mathematical, visual-spatial, linguistic and logical. We analyzed how you did on those questions, which reveals the way your brain uniquely works.We also compared your answers with others who have taken the test, and according to the sorts of questions you got correct, we can tell your Intellectual Type is an Insightful Linguist.
This means you are highly intelligent and have the natural fluency of a writer and the visual and spatial strengths of an artist. Those skills contribute to your creative and expressive mind. And that's just some of what we know about you from your test results.
Olen Älykkyystyypiltäni, Kielitieteellisesti Oivaltava.
Älykkyysosamäärä kaavio:
Keskihajonta
ÄO 43, matalampi kuin 99-prosentilla väestöstä.
ÄO 52, matalampi kuin 98-prosentilla väestöstä.
ÄO 76, matalampi kuin 84-prosentilla väestöstä.
ÄO 100, matalampi kuin 50- ja korkeampi kuin 50-prosentilla väestöstä.
ÄO 124, korkeampi kuin 84-prosentilla väestöstä.
ÄO 148, korkeampi kuin 98-prosentilla väestöstä.
ÄO 157, korkeampi kuin 99-prosentilla väestöstä.
Ihmisen älykkyysosamäärä eli ÄO
on standardoidusta testistä saatu pistemäärä, joka kuvaa testatun henkilön kognitiivisia kykyjä eri osa-alueilla, tyypillisesti matemaattis-loogisessa päättelyssä, kolmiulotteisessa ajattelussa, kielellisessä lahjakkuudessa ja muistitoiminnoissa. Älykkyysosamäärän mittaaminen liittyy psykometriseen teoriaan siitä, mitä älykkyys on.
Pisteytys perustuu prosentiileihin. Vastaukset pisteytetään ja pistemäärää verrataan normaalijakaumaan, jonka keskiarvo on 100 ja keskihajonta tyypillisesti 24, 16 tai 15. Kyvykkyyttä kuvaava pistemäärä suhteutetaan testattavan ikään, eli suoritusta verrataan oman ikäryhmän yleiseen suoritustasoon.
Kokeiden pistemäärät ovat nousseet vuosien saatossa (Flynnin ilmiö), joten testit normalisoidaan uudelleen pistemäärien keskiarvon pitämiseksi sadassa.
Suurimmalla osalla ihmisistä älykkyysosamäärä vaihtelee välillä 80–120. ÄO 50–69 merkitsee lievää, 35–49 keskitasoista, 20–34 vaikeaa ja tätä pienempi syvää kehitysvammaisuutta.
Your IQ score is 127
This number is the result of a formula based on how many questions you answered correctly on Emode's Ultimate IQ test.
Your IQ score is scientifically accurate; to read more about the science behind our IQ test, click here.
During the test, you answered four different types of questions — mathematical, visual-spatial, linguistic and logical. We analyzed how you did on those questions, which reveals the way your brain uniquely works.We also compared your answers with others who have taken the test, and according to the sorts of questions you got correct, we can tell your Intellectual Type is an Insightful Linguist.
This means you are highly intelligent and have the natural fluency of a writer and the visual and spatial strengths of an artist. Those skills contribute to your creative and expressive mind. And that's just some of what we know about you from your test results.
Olen Älykkyystyypiltäni, Kielitieteellisesti Oivaltava.
Älykkyysosamäärä kaavio:
KeskihajontaÄO 43, matalampi kuin 99-prosentilla väestöstä.
ÄO 52, matalampi kuin 98-prosentilla väestöstä.
ÄO 76, matalampi kuin 84-prosentilla väestöstä.
ÄO 100, matalampi kuin 50- ja korkeampi kuin 50-prosentilla väestöstä.
ÄO 124, korkeampi kuin 84-prosentilla väestöstä.
ÄO 148, korkeampi kuin 98-prosentilla väestöstä.
ÄO 157, korkeampi kuin 99-prosentilla väestöstä.
Ihmisen älykkyysosamäärä eli ÄO
on standardoidusta testistä saatu pistemäärä, joka kuvaa testatun henkilön kognitiivisia kykyjä eri osa-alueilla, tyypillisesti matemaattis-loogisessa päättelyssä, kolmiulotteisessa ajattelussa, kielellisessä lahjakkuudessa ja muistitoiminnoissa. Älykkyysosamäärän mittaaminen liittyy psykometriseen teoriaan siitä, mitä älykkyys on.
Pisteytys perustuu prosentiileihin. Vastaukset pisteytetään ja pistemäärää verrataan normaalijakaumaan, jonka keskiarvo on 100 ja keskihajonta tyypillisesti 24, 16 tai 15. Kyvykkyyttä kuvaava pistemäärä suhteutetaan testattavan ikään, eli suoritusta verrataan oman ikäryhmän yleiseen suoritustasoon.
Kokeiden pistemäärät ovat nousseet vuosien saatossa (Flynnin ilmiö), joten testit normalisoidaan uudelleen pistemäärien keskiarvon pitämiseksi sadassa.
Suurimmalla osalla ihmisistä älykkyysosamäärä vaihtelee välillä 80–120. ÄO 50–69 merkitsee lievää, 35–49 keskitasoista, 20–34 vaikeaa ja tätä pienempi syvää kehitysvammaisuutta.
KOULU ESSEE: Mikä on tradition ja oman ajattelun suhde, 2004
Mikä on tradition ja oman ajattelun suhde?
Traditio voi herättää epäluottamusta oman minän ratkaisuihin.
Joten mikä siis on tradition ja oman ajattelun suhde?
Kai aika läjä tätä kysymystä on yhteydessä vastuuseen ja vapauteen. Jos ihminen olisi vapaa päättämään miten hän haluaa itseään kouluttaa, niin oma ajattelu alkaisi ottaa enemmän sijaa traditiosta ja näkymättömistä koodeista joista traditiot muodostuvat.
Traditiot luokittelevat ihmiset ja heidän toimensa antaen tarvittavat säännöt miten minkäkin luokan on itseään koulutettava ja mitä heiltä odotetaan ja missä ajassa.
Yhteiskunta hyväksyy yksilön, jos hän on suorittanut traditionaalisesti opintonsa ja tekee hänestä näin ollen ihmisen.
Miten sitten ihminen joka ajattelee itse ja eritavalla… onko hän yhteiskunnan mielestä sitten vähemmän ihminen, koska hän on vähemmän akateemisesti koulutettu, vähemmän sivistetty?
Kun Snellman sanoo: ”…että hän on tunnustanut tradition totuuden sekä siitä etsinyt ja löytänyt säännön arvostelulleen, mutta samalla, että hän on vapaasti ja itsenäisesti sen käsittänyt.”
Niin minunkin mielestäni. Juuri siinä olen samaa mieltä, ei kaikki traditio ole pahasta vaikka ensin tuntui siltä kun tekstiä silmäili. Oli helppo ajatteli vain asioita jotka olivat väärin, eikä heti halunnut ymmärtää että osaa tuosta traditiosta myös tarvitaan. Ei voida vain ajatella että systeemin voi parantaa vain sen täysin uusimalle, tuo ei liene voi olla kovin usein totta. Vanhakin on ainakin osittain hyväksi todettu, ja myös diplomaattisista ”rauhan” syistä on usein hyvä, ellei pakko, säilyttää jäänteitä vanhasta
Traditio voi herättää epäluottamusta oman minän ratkaisuihin.
Joten mikä siis on tradition ja oman ajattelun suhde?
Kai aika läjä tätä kysymystä on yhteydessä vastuuseen ja vapauteen. Jos ihminen olisi vapaa päättämään miten hän haluaa itseään kouluttaa, niin oma ajattelu alkaisi ottaa enemmän sijaa traditiosta ja näkymättömistä koodeista joista traditiot muodostuvat.
Traditiot luokittelevat ihmiset ja heidän toimensa antaen tarvittavat säännöt miten minkäkin luokan on itseään koulutettava ja mitä heiltä odotetaan ja missä ajassa.
Yhteiskunta hyväksyy yksilön, jos hän on suorittanut traditionaalisesti opintonsa ja tekee hänestä näin ollen ihmisen.
Miten sitten ihminen joka ajattelee itse ja eritavalla… onko hän yhteiskunnan mielestä sitten vähemmän ihminen, koska hän on vähemmän akateemisesti koulutettu, vähemmän sivistetty?
Kun Snellman sanoo: ”…että hän on tunnustanut tradition totuuden sekä siitä etsinyt ja löytänyt säännön arvostelulleen, mutta samalla, että hän on vapaasti ja itsenäisesti sen käsittänyt.”
Niin minunkin mielestäni. Juuri siinä olen samaa mieltä, ei kaikki traditio ole pahasta vaikka ensin tuntui siltä kun tekstiä silmäili. Oli helppo ajatteli vain asioita jotka olivat väärin, eikä heti halunnut ymmärtää että osaa tuosta traditiosta myös tarvitaan. Ei voida vain ajatella että systeemin voi parantaa vain sen täysin uusimalle, tuo ei liene voi olla kovin usein totta. Vanhakin on ainakin osittain hyväksi todettu, ja myös diplomaattisista ”rauhan” syistä on usein hyvä, ellei pakko, säilyttää jäänteitä vanhasta
KOULU ESSEE: Mitä on sivistyminen, 2004
Mitä on sivistyminen?
Kaikista parhaiten sivistyksestä minulle osui lause:
”Mutta tarkoitus ei kai voi olla se, että maan huomattavimmat sivistyslaitokset ainoastaan poikkeustapauksessa edistäisivät sivistystä.”
Sivistyminen on aika turha sana, mutta kai monta vahvaa sanaa voidaan sisällyttää sivistykseen. Mutta tuntuu siltä että sanan sivistys on kuullut usein negatiivisessa yhteydessä,
Esim; sivistys valtio vastaan kolmannen maan valtio, joka ei muka ole ”sivistynyt”.
Sivistyksen ei pitäisi merkitä vain arvojen erilaisuuden mittaria.
Jotkut sanovat koulunsa käynyt on sivistynyt, eli koulunkäynyt on ulkoa oppinut ja tietää mistä kirjasta mikäkin lause löytyy johon pohjataan nykyinen elämä.
Sivistys ei silloin tunnu olevan samassa yhteydessä elämän viisauden kanssa, joka kumpuaa kokemuksista ja sisäisistä oivalluksista. Sivistys laitokset näyttävät minusta haluavan hallita liikaa yksilön itsenäisyyttä mikä voi olla vaaraksi vanhalle ja vakioksi käyneelle diktatuurimaiselle traditiolle.
Mutta toisaalta sivistys voi merkitä myös niin paljon hyvää, mutta se ei ole tae hyvästä käytöksestä ja itse ajattelevasta aivotoiminnasta joka uskaltaa asettaa rajoja ja rikkoa niitä, sisäisesti ja ulkoisesti.
Kaikista parhaiten sivistyksestä minulle osui lause:
”Mutta tarkoitus ei kai voi olla se, että maan huomattavimmat sivistyslaitokset ainoastaan poikkeustapauksessa edistäisivät sivistystä.”
Sivistyminen on aika turha sana, mutta kai monta vahvaa sanaa voidaan sisällyttää sivistykseen. Mutta tuntuu siltä että sanan sivistys on kuullut usein negatiivisessa yhteydessä,
Esim; sivistys valtio vastaan kolmannen maan valtio, joka ei muka ole ”sivistynyt”.
Sivistyksen ei pitäisi merkitä vain arvojen erilaisuuden mittaria.
Jotkut sanovat koulunsa käynyt on sivistynyt, eli koulunkäynyt on ulkoa oppinut ja tietää mistä kirjasta mikäkin lause löytyy johon pohjataan nykyinen elämä.
Sivistys ei silloin tunnu olevan samassa yhteydessä elämän viisauden kanssa, joka kumpuaa kokemuksista ja sisäisistä oivalluksista. Sivistys laitokset näyttävät minusta haluavan hallita liikaa yksilön itsenäisyyttä mikä voi olla vaaraksi vanhalle ja vakioksi käyneelle diktatuurimaiselle traditiolle.
Mutta toisaalta sivistys voi merkitä myös niin paljon hyvää, mutta se ei ole tae hyvästä käytöksestä ja itse ajattelevasta aivotoiminnasta joka uskaltaa asettaa rajoja ja rikkoa niitä, sisäisesti ja ulkoisesti.
TYÖ: Päiväkodin Vuosisuunnitelma, 2007
Tammikuu...
Ulkoiluleikit, ulkona rakennettavat lumi aiheet…
Helmikuu...
Puuaiheiset vanhat leikit ja rakennelmat…
Maaliskuu...
Vesi ja lumileikit, ja välineet…
Huhtikuu...
Vesi ja vaateaiheiset työt…
Toukokuu...
Puuaiheiset rakennelmat ja aiheet, vihreää…
Kesäkuu...
Kasvi ja puuaiheiset korut ja leikit…
Heinäkuu...
Kukka ja kasviaiheiset korut ja asusteet…
Elokuu...
Lehti ja ruohoaiheisia rakennelmia ja somisteita…
Syyskuu...
Ruska, syksy ja lehtiaiheiset teokset ja retket…
Lokakuu...
Vesi ja märkäaiheiset rakennelmat…
Marraskuu...
Ensilumi ja valkoiset aiheet rakennelmissa ja vaatteissa…
Joulukuu...
Lahjat ja koristeet kuusia varten puusta ja hedelmistä…
Ulkoiluleikit, ulkona rakennettavat lumi aiheet…
Helmikuu...
Puuaiheiset vanhat leikit ja rakennelmat…
Maaliskuu...
Vesi ja lumileikit, ja välineet…
Huhtikuu...
Vesi ja vaateaiheiset työt…
Toukokuu...
Puuaiheiset rakennelmat ja aiheet, vihreää…
Kesäkuu...
Kasvi ja puuaiheiset korut ja leikit…
Heinäkuu...
Kukka ja kasviaiheiset korut ja asusteet…
Elokuu...
Lehti ja ruohoaiheisia rakennelmia ja somisteita…
Syyskuu...
Ruska, syksy ja lehtiaiheiset teokset ja retket…
Lokakuu...
Vesi ja märkäaiheiset rakennelmat…
Marraskuu...
Ensilumi ja valkoiset aiheet rakennelmissa ja vaatteissa…
Joulukuu...
Lahjat ja koristeet kuusia varten puusta ja hedelmistä…
KOULU ESSEE: Ajatuksia pienten lasten vanhemmille, 2003
Ajatuksia pienten lasten vanhemmille
steinerpedagogiikan näkökulmasta
Alle kouluikäisen lapsen piirtämisen kehitys on steinerpedagogiikan näkökannalta visuaalinen kuva lapsen maailmaantulo- ja juurtumisprosessista.
Se on kuva siitä, miten kosminen olento vähitellen saavuttaa maanpinnan jalkojensa alla ja tulee tämän maailman kansalaiseksi saaden orastavaan tietoisuuteensa myös kuvan omasta olemuksestaan ja ympäristöstään.
Edeltä mainittua valaisee hyvin oheinen kuva, jossa esikoululainen poika piirtää itsensä vielä päälaestaan taivaassa kiinni olevana. Hänen pienillä piiperöisillä jaloillaan on vielä matkaa maan pintaan. oma nimi taas on saavuttanut maan tason. Hän on voimistanut keskiruumista värillä ja hennoissa käsivarsissa, joista kämmenet ja sormet puuttuvat, pysyy ihmeellisesti ruusu.
Lapsen piirtäminen alkaa jo ennen toista ikävuotta. Tällöin paperille laskeutuu pyörteen omaisia kuvioita. Vielä ei voida puhua varsinaisesta kuvallisesta ilmaisusta, koska pyörteet eivät ole esittäviä, vaikka näemme niissä erilaisia viivojen kiemuraisia, paksunnoksia ja rytmisiä juoksutuksia. Ne antavat meille erilaisen viitteen lapsen liikkuvuuden ja rytmisyyden kokemuksista. Piirtämällä lapsi ikään kuin kirjoittaa näkyviin omia liikkumisen kokemuksiaan, kuten keinumistaan, hyppimistään, pyörimistään ja tanssimistaan. Piirrokset ovat hänen liikkumisensa jälkiä. Piirtäminen on tässä vaiheessa rytminen tapahtuma. ja syntyvä viiva on laadultaan dynaaminen.
Piirroksia ei ole tarkoitettu toisille, kertoo tutkija Wolfgang Grözinger.
”Ne ovat kirjeitä, joita lapset kirjoittavat itselleen.” Voimme tarkastella piirroksia kuin päiväkirjan lehtinä. ne kuvaavat lapsen itsen ja maailman haltuunoton kulkua.
Lapsen tekemissä kuvissa esiintyy samanaikaisesti eri kehitysvaiheita kuvaavia ihmishahmoja. Tämä kuvastaa sitä, miten lapsi piirtämisen kehityksessään – kuten myös muussa kehityksessään – voi palata hetkeksi takaisin jo ohitettuihin kehitys vaiheisiin, ilman että se merkitsee taantumista.
Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun tämä lapsi piirsi pysty- ja vaakasuorien viivojen leikkaavan toisiaan – kaksi ja puolivuotiaana.
Tämän kaltaisten viivojen taustalla vaikuttaa lapsen omasta kokemusmaailmasta peräisin olevat virikkeet, jossa hän on ylittänyt vaakasuoran tason ja saavuttanut pystysuoran tason noustessaan seisomaan omien jalkojensa varaan.
Merkille pantavaa on, että virikkeet piirtämiseen tulevat lapselle hidassääntöisesti: luettu kirja, retkellä tehty luontohavainto tai kuultu satu suodattavat virikkeitä huomattavan myöhään piirroksiin asti. Kerrotun sadun piirtäminen heti kertomisen päätyttyä koetaankin steinerlaisessa kasvatuskäytännössä vieraaksi. Sehän on kuin ryöstöviljelyä! Sadun kuuluu saada kypsyä öitten uniprosesseissa ennen kuin sitä voidaan työstää edelleen.
3½ tytön luoma ihmishahmon pää on ja vartalo erottuvat selkeästi toisistaan. Vartalon alaosa rajaa viiva, joka erottaa vartalon ja jalat toisistaan. Kädet ovat molemmin puolin vartaloa, tosin epäsymmetrisesti. Kasvoissa on runsaasti ilmettä.
Jalat edustavat tahdon voimaa. Se missä lapsen kehityksen kulloinenkin painopiste on, näkyy usein kuvissa muita suurempana. Huomaa vartalon jäsentely: Uutta on kaulan ilmaantuminen. Tämä esikoululainen elää selvästi ihmisen olemuksen kolmiomaisen jäsentelyn vaihetta. Oheisessa piirroksessa hiukset, kaula, käsivarret, keskivartalo ja jalat on väritetty, sen sijaan kasvot ja jalkaterät ovat jääneet vaille väriä.
Lapsen piirtämisen kehityksessä voi erottaa kolme vaihetta, joista ensimmäisessä hallitsevana on ympyrämuoto(alle kolmevuotiaana), toisessa suorakaidemuodot(3-5-vuotiaana) ja kolmannessa kolmiomuoto(5-7-vuotiaana).
Lapsen esitystapa on tyyliltään erilainen kuin aikuisen. Lapsi valitsee piirroksiinsa värin enemmän mielikuvituksensa kuin näköhavainnon mukaan. Samoin jokin piirroksen yksityiskohdan tai hahmon koko perustuu mielikuvaan siitä mikä on merkityksellistä ja tärkeää. Pieni koko ilmaisee, että kuvattu on lapsesta vähemmän merkityksellistä tai tärkeää. Tätä voi verrata Egyptin vanhassa taiteessa nk. arvoperspektiiviin.
Rudolf Steiner tuo elämänkaariajattelussaan esiin näkökulman siitä, että ihmisen elämässä tapahtuu muitakin ”syntymiä” kuin fyysinen syntymä. esimerkiksi seitsemän vuoden tienoilla tapahtuva vapautuminen eteerisestä, elollisesta suojelu verhosta on tässä mielessä syntymä. Eteerinen suojaverho on siihen asti ollut mukana rakentamassa lapsen fyysistä olemusta. Lapsi palaa myöhemminkin vielä kehän piirtämiseen ja etsiytyy mielellään piiloon tai suojaan pöydän ja pöytäliinan alle.
Suunnilleen 6-vuoden iässä saa piirtäminen mennä hieman taka-alalle, lapsen työskennellessä pelkästään värikehitelmien parissa. Syntyvät kompositiot ovat kauniin tasapainoisia väriharmonioita. Kun vaihe on läpikäyty, lapsi jatkaa taas esittävää piirtämistä. Suhde väriin on kuitenkin rikastunut, ilmenee uusia värikombinaatioita, ja jopa lapselle ominaista väriskaalaa.
Kun lähestytään koulukypsyyttä, eräänä sen merkityksenä voidaan pitää profiilikuvien ja symmetristen piirteiden esiintuloa.
Piirroskuvat antavat käsityksen lapsen kuvittamisen kehityksen prosessi ominaisuudesta. paperi ja kynä ovat lapselle aina myös ajattelun välineitä. Lapsi piirtää havaintojaan sekä omasta itsestään että ympärillään kokemastaan maailmasta. Hän esittää kuviensa kautta elämyksiään, kokemuksiaan, tietojaan ja käsityksiään. hän yhdistelee, jäsentää ja valikoi juuri hänelle itselleen ominaisella tavalla. Hän myös liittää oman tunteenomaisen suhteensa piirroksiinsa. Tämä edellyttää aikuiselta piirroksen tarkastelijalta hienovaraisuutta ja lapsen kunnioittamista.
steinerpedagogiikan näkökulmasta
Alle kouluikäisen lapsen piirtämisen kehitys on steinerpedagogiikan näkökannalta visuaalinen kuva lapsen maailmaantulo- ja juurtumisprosessista.
Se on kuva siitä, miten kosminen olento vähitellen saavuttaa maanpinnan jalkojensa alla ja tulee tämän maailman kansalaiseksi saaden orastavaan tietoisuuteensa myös kuvan omasta olemuksestaan ja ympäristöstään.
Edeltä mainittua valaisee hyvin oheinen kuva, jossa esikoululainen poika piirtää itsensä vielä päälaestaan taivaassa kiinni olevana. Hänen pienillä piiperöisillä jaloillaan on vielä matkaa maan pintaan. oma nimi taas on saavuttanut maan tason. Hän on voimistanut keskiruumista värillä ja hennoissa käsivarsissa, joista kämmenet ja sormet puuttuvat, pysyy ihmeellisesti ruusu.
Lapsen piirtäminen alkaa jo ennen toista ikävuotta. Tällöin paperille laskeutuu pyörteen omaisia kuvioita. Vielä ei voida puhua varsinaisesta kuvallisesta ilmaisusta, koska pyörteet eivät ole esittäviä, vaikka näemme niissä erilaisia viivojen kiemuraisia, paksunnoksia ja rytmisiä juoksutuksia. Ne antavat meille erilaisen viitteen lapsen liikkuvuuden ja rytmisyyden kokemuksista. Piirtämällä lapsi ikään kuin kirjoittaa näkyviin omia liikkumisen kokemuksiaan, kuten keinumistaan, hyppimistään, pyörimistään ja tanssimistaan. Piirrokset ovat hänen liikkumisensa jälkiä. Piirtäminen on tässä vaiheessa rytminen tapahtuma. ja syntyvä viiva on laadultaan dynaaminen.
Piirroksia ei ole tarkoitettu toisille, kertoo tutkija Wolfgang Grözinger.
”Ne ovat kirjeitä, joita lapset kirjoittavat itselleen.” Voimme tarkastella piirroksia kuin päiväkirjan lehtinä. ne kuvaavat lapsen itsen ja maailman haltuunoton kulkua.
Lapsen tekemissä kuvissa esiintyy samanaikaisesti eri kehitysvaiheita kuvaavia ihmishahmoja. Tämä kuvastaa sitä, miten lapsi piirtämisen kehityksessään – kuten myös muussa kehityksessään – voi palata hetkeksi takaisin jo ohitettuihin kehitys vaiheisiin, ilman että se merkitsee taantumista.
Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun tämä lapsi piirsi pysty- ja vaakasuorien viivojen leikkaavan toisiaan – kaksi ja puolivuotiaana.
Tämän kaltaisten viivojen taustalla vaikuttaa lapsen omasta kokemusmaailmasta peräisin olevat virikkeet, jossa hän on ylittänyt vaakasuoran tason ja saavuttanut pystysuoran tason noustessaan seisomaan omien jalkojensa varaan.
Merkille pantavaa on, että virikkeet piirtämiseen tulevat lapselle hidassääntöisesti: luettu kirja, retkellä tehty luontohavainto tai kuultu satu suodattavat virikkeitä huomattavan myöhään piirroksiin asti. Kerrotun sadun piirtäminen heti kertomisen päätyttyä koetaankin steinerlaisessa kasvatuskäytännössä vieraaksi. Sehän on kuin ryöstöviljelyä! Sadun kuuluu saada kypsyä öitten uniprosesseissa ennen kuin sitä voidaan työstää edelleen.
3½ tytön luoma ihmishahmon pää on ja vartalo erottuvat selkeästi toisistaan. Vartalon alaosa rajaa viiva, joka erottaa vartalon ja jalat toisistaan. Kädet ovat molemmin puolin vartaloa, tosin epäsymmetrisesti. Kasvoissa on runsaasti ilmettä.
Jalat edustavat tahdon voimaa. Se missä lapsen kehityksen kulloinenkin painopiste on, näkyy usein kuvissa muita suurempana. Huomaa vartalon jäsentely: Uutta on kaulan ilmaantuminen. Tämä esikoululainen elää selvästi ihmisen olemuksen kolmiomaisen jäsentelyn vaihetta. Oheisessa piirroksessa hiukset, kaula, käsivarret, keskivartalo ja jalat on väritetty, sen sijaan kasvot ja jalkaterät ovat jääneet vaille väriä.
Lapsen piirtämisen kehityksessä voi erottaa kolme vaihetta, joista ensimmäisessä hallitsevana on ympyrämuoto(alle kolmevuotiaana), toisessa suorakaidemuodot(3-5-vuotiaana) ja kolmannessa kolmiomuoto(5-7-vuotiaana).
Lapsen esitystapa on tyyliltään erilainen kuin aikuisen. Lapsi valitsee piirroksiinsa värin enemmän mielikuvituksensa kuin näköhavainnon mukaan. Samoin jokin piirroksen yksityiskohdan tai hahmon koko perustuu mielikuvaan siitä mikä on merkityksellistä ja tärkeää. Pieni koko ilmaisee, että kuvattu on lapsesta vähemmän merkityksellistä tai tärkeää. Tätä voi verrata Egyptin vanhassa taiteessa nk. arvoperspektiiviin.
Rudolf Steiner tuo elämänkaariajattelussaan esiin näkökulman siitä, että ihmisen elämässä tapahtuu muitakin ”syntymiä” kuin fyysinen syntymä. esimerkiksi seitsemän vuoden tienoilla tapahtuva vapautuminen eteerisestä, elollisesta suojelu verhosta on tässä mielessä syntymä. Eteerinen suojaverho on siihen asti ollut mukana rakentamassa lapsen fyysistä olemusta. Lapsi palaa myöhemminkin vielä kehän piirtämiseen ja etsiytyy mielellään piiloon tai suojaan pöydän ja pöytäliinan alle.
Suunnilleen 6-vuoden iässä saa piirtäminen mennä hieman taka-alalle, lapsen työskennellessä pelkästään värikehitelmien parissa. Syntyvät kompositiot ovat kauniin tasapainoisia väriharmonioita. Kun vaihe on läpikäyty, lapsi jatkaa taas esittävää piirtämistä. Suhde väriin on kuitenkin rikastunut, ilmenee uusia värikombinaatioita, ja jopa lapselle ominaista väriskaalaa.
Kun lähestytään koulukypsyyttä, eräänä sen merkityksenä voidaan pitää profiilikuvien ja symmetristen piirteiden esiintuloa.
Piirroskuvat antavat käsityksen lapsen kuvittamisen kehityksen prosessi ominaisuudesta. paperi ja kynä ovat lapselle aina myös ajattelun välineitä. Lapsi piirtää havaintojaan sekä omasta itsestään että ympärillään kokemastaan maailmasta. Hän esittää kuviensa kautta elämyksiään, kokemuksiaan, tietojaan ja käsityksiään. hän yhdistelee, jäsentää ja valikoi juuri hänelle itselleen ominaisella tavalla. Hän myös liittää oman tunteenomaisen suhteensa piirroksiinsa. Tämä edellyttää aikuiselta piirroksen tarkastelijalta hienovaraisuutta ja lapsen kunnioittamista.
ESSEE: Alle 3-vuotiaslapsi, 2003
Alle kolmevuotias lapsi;
- Empatia kyky kehittymässä
- Minäkeskeinen ajattelu
- Imee itseensä tunteita ja kokemuksia
- Motoriikan kehitys nopeaa
- Oppii hallitsemaan liikkeitään ja ilmaisee omaa tahtoaan
- Ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä
- Tahto herää à ilmaisee omaa tahtoaan
- Sanoo muutamia lauseita
- Haluaa pukea itse, haluaa tehdä kaiken itse
- Muodot ja koot kiinnostavat
- Leikkii yksin
- Kuulo ja näkö paranee
- Lyhyt jännitteinen
- Käyttää puhetta saadakseen tietoa
- Itsenäistyy
Varhaislapsuudessa psyykkinen kehitys on kytköksissä fyysiseen kasvuun.
On erittäin tärkeää ymmärtää kasvamista lapsen näkökulmasta, yleensä yli kolmevuotiaalle tarkoitetut päivähoito paikat ovatkin alle kolmevuotiaille sopimattomia. päivähoito tulisi silloin räätälöidä lapsen tarpeita vastaavaksi.
Toiminta suunnitelmaa tehtäessä tulee myös ottaa huomioon vanhempien toiveet ja odotukset, kulttuuri perintö ja uudet tiedot.
Ensimmäisenä vuonna lapsen kehitystä hallitsee tunnevuorovaikutus hoivaajien kanssa. Tällöin syntyvät kiintymys ja perusluottamus. Myös puheen kehittyminen alkaa sekä lapsi havainnoin liikkuvia esineitä.
Lapsi alkaa jäljitellä aikuista.
Toisena vuonna lapsen psyykkinen kehitys etenee ja hän oppii ymmärtämään ja käyttämään puhetta tietoa hankkiessaan.
Kolmannen vuoden aikana lapsi huomaa olevansa itsenäinen olento jolla on omia toiveita ja odotuksia. He alkavat myös tunnistaa eroa heidän ja vanhempiensa mielipiteissä.
Lapsen pyrkimys jäljitellä aikuista luo hyvät puitteet mielikuvituksen kehittämiselle.
Päiväkodissa lapsen perustarpeisiin tulee vastata, jotta he saavat voimia ja energiaa toimia. Nämä kolme perus tarvetta ovat;
- Perusluottamus
- Itsekontrolli
- Perusoppimismotivaatio
Ohjaajien tulee vahvistaa lasten luottamuksen tunnetta ja ruokkia heidän uteliaisuuttaan ympäristöä kohtaan, silloin lapset mielellään ottavat vastaan haasteita ja heille muodostuu hyvä oppimismotivaatio.
Alle kolmevuotiaiden ovat vielä hyvin tunteellisia, he ovat herkkiä ja voimakastahtoisia.
Se että lapsi on aina yksilö, temperamentti ja kulttuuri perimä tekevät lapsista aina erilaisia joten toiminta suunnitelma tulee tehdä lapsen kykyjen mukaan.
Se minkälaisia vanhemmat ovat on otettava huomioon lapsen tullessa päivähoitoon, sillä lapsi on tähän saakka imenyt tietoa ja jäljitellyt vanhempiaan.
On tärkeää että hoitajat tekevät työtä yhdessä, tai ainakin yhteydessä vanhempiin.
Päivittäin pitäisi keskustella sekä sopivin väliajoin pitempiäkin aikoja.
Ympäristön tapahtumien toistuvuus ja pysyvyys sekä säännöllisyys ovat tärkeää alle kolmivuotiaalle, jotta nämä pienet saisivat otteen elämästään, sillä he elävät tässä ja nyt, rakentaen perustuksia omalle maailmalleen.
Työntekijöiden vaihtuvuus paikassa jossa on alle kolmevuotiaita tulisi olla mahdollisimman alhainen.
Yksi kiintymiskausista on puolentoista vuoden iästä kahteen vuoteen, tässä vaiheessa tapahtuu nopea ja voimakas lapsen tiedollisen ja tunnevaltaisen minätietoisuuden kasvu, jonka monesti tulkitaan nostavan lapsessa myös rakkauden menettämispelot. Tätä pelkoa vastaan pitää toimia.
Mitä pienempi ryhmä sitä parempi. 6 ja 7 hengen ryhmät olisivat parhaita mahdollisia, mielellään vielä sekaikä ryhmiä jolloin lapsi voi jäljitellä aikuisia ja muita lapsia, tämä on hyväksi myös isommille lapsille.
Koska liika yksitoikkoisuus rasittaa heitä olisi hyvä järjestää tarpeeksi liikuntaa ja leikkimistä. He tarvitsevat elämäänsä runsaasti vaihtelua ja monipuolisuutta.
Silti levon ja aktiivisuuden tulisi olla tasapainossa, pieni ei saa väsyä liikaa.
Puheen ja kielenilmaisu on osa heidän kokonaiskehitystään, näin ollen lapset tarvitsevat riittävän rauhallisen ääni ympäristön, tilaa esikielelliselle ja puheilmaisulleen, niin että heitä kuunnellaan tosissaan.
Lapsi vaatii 100% fyysistä ja henkistä läsnä oloa.
Päiväkodin on oltava myös terveenä pysymisen kannalta hygieeninen.
Siistiksi oppiminen ja WC’ssä käynnistä tulee keskeinen asia kolmannen ikävuoden aikana.
Lasten on annettava suoriutua itse siitä minkä he osaavat ja annettava opetella itse, liiallinen puolesta tekeminen voi olla vahingollista.
(“Uusia taitoja syntyy lasten ryömiessä, kontatessa, kävellessä, kiipeillessä ja noustessa turvallisesti ylös portaita.” - Tämä kuulosti aivan kauhealta, en viitsi edes ajatella lasta joka oppii konttaamaan tai kävelemään tarhassa. Ajatuskin etoo. Miksi lapsia hankitaan jos ne halutaan pois tieltä?)
Lapsilla on erittäin voimakas omistamisenhalu, siksi onkin viisasta, että aikuiset jakavat yhdessä lapsen kanssa, eikä lasta vain pakoteta suostumaan johonkin.
Hieman vanhemmat lapset nauttivat mielikuvituksesta.
Tilaa on annettava, lapsi voi itse kuvitella leikissään vaikka mitä, mutta ohjaajan on oltava läsnä silloin kun hän pyytää apua.
Lapset alkavat myös ymmärtää miksi tiettyä käyttämistä täytyy rajoittaa ja että säännöt ovat reiluja ja oikeudenmukaisia.
Lasten voimakkaat tunteet, itsenäisyys, riippuvuus, ylpeys, häpeä, luottamus, epäily, pelko, kaikkivoipaisuus, viha, rakkaus, suuttumus, hellyys, aloittelevaisuus ja passiivisuus, panevat myös hoitajien ja vanhempien tunteet koetukselle, mutta heidän pitää löytää keino silti luoda lapselle emotionaalista turvallisuutta.
Vaikka lapsen hoito päiväkodissa olisikin vastoin hoitajan omaa mielipidettä hänen tulee silti tietää mitä tehdä sekä antaa lapselle se mitä hän tarvitsee, psyykkisesti, henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti.
Vaikkakin selitykset tasa-arvosta ja kaupunkilaistumisesta ovatkin esillä, ne ovat silti minusta vain selityksiä.
Lasten ei tulisi olla päivähoidossa pitkiä päiviä se rasittaa sekä äitiä että lasta, mikä vaikuttaa vahingollisesti lapsen ja vanhempien tunnevuorovaikutukseen. Lapsi kuitenkin pystyy rakentamaan luottamus suhteita muihinkin aikuisiin kuin vanhempiinsa, mikä onkin tarpeen jos vanhemmat ovat paljon poissa.
Lapsen saapuminen ja vanhemman lähtö vaihtelee tunnepurkauksineen, tähän on totuttava sillä lapsikin vasta harjoittelee. Ohjaajan on hyvä olla turvana vanhemman lähtiessä, ettei lapsi tunne oloaan liian hyljätyksi.
Tässä jäljittely vaiheessa lapsi jäljittelee äitinsä tunteita, siksi äidille on hyvä kertoa tästä, ettei ero tilanne ole liian dramaattinen.
Lapselle on aluksi tärkeää, että ainakin yksi päiväkodin aikuisista on hänen aikuisensa.
Sopeutumisprosessi katsotaan päättyneeksi kun ohimeneviä käyttäytymisiä ei enää havaita. Lapsen vuorokausi rytmin ja
Lapsi elää elämäänsä päiväkodissa kuin kodissaan, tutkien ja aktiivisesti, innokkaana selvittämään maailman mitä erilaisempi ihmeitä, kokeilemaan uusia taitoja sekä luomaan uusia suhteita lapsiin ja aikuisiin.
Lasten sosiaalinen uteliaisuus on erittäin voimakas, vaikka alussa jännitys saattaa estää kanssakäymistä.
Alle kolmevuotias on elementissään leikkiessään. Ja sitä on kannustettava.
On muistettava että alle kolmevuotias on pienempi kuin isommat lapset. Tuolit voivat olla väärän korkuiset, lapsi ei ehkä yletä pöydälle. Lasta pitää auttaa pukeutumisessa, varsinkin pukemisen opettaminen on tehtävä rauhassa, vaikka siihen menisikin aikaa.
Ohjaajat saavat myös etuoikeuden antaa lapselle rajat. Yleensä lapsi oppii päiväkodin säännöt joita hän sitten soveltaa koti elämässäänkin.
Lapset ovat yleensä alle kolmevuotiaina hyvin itsekkäitä, joten leikkiminen toisten kanssa saattaa olla ongelmallista. Lasten yhteisillä leikeillä on suuri merkitys kehitykseen, lapsi oppii maailmasta kokoajan lisää, leikkien ja keskustellen, muiden lasten vaikutusta ei voi väheksyä.
Taas kerran on muistettava että jokainen lapsi on oma persoonansa ja temperamenttinsa ja leikkiminen voi olla yksin tai toisten kanssa. Mutta aikuinen voi omalla käyttäytymisellään maalata lapsen imagoa toisten silmissä, kielloilla tai ylistyksillä.
Koko lapsuutensa lapsi jäljittelee aikuista, eleistä, käyttäytymiseen, liikkeisiin ja äänen painoon, suurin piirtein silmiensiristykseen saakka, joten aikuisen tulee olla tietoinen käyttäytymisestään kokoajan.
Kasvattajan on toimittava ei vain konflikteja ehkäisevästi vaan myös opettaa lapselle vuorovaikutus taitoja ja ohjata heitä harmoniseen yhteiseloon. Lasten taitojen kehittyessä kasvattaja vetäytyy taka-alalle, jotta lapset pystyvät itse selvittämään ristiriitansa ja oppimaan tilanteista. Kasvattajan on kuitenkin tärkeä seurata tilanteita, jotta ristiriitojen ratkaisut eivät tapahdu arempien lasten kustannuksella ja että kaikkien lasten oikeudet otetaan huomioon.
Tämä on mahdollista kun ryhmä on pieni, sekä olosuhteet ovat hyvät ja ilma piiri rakastava ja hyväksyvä.
- Empatia kyky kehittymässä
- Minäkeskeinen ajattelu
- Imee itseensä tunteita ja kokemuksia
- Motoriikan kehitys nopeaa
- Oppii hallitsemaan liikkeitään ja ilmaisee omaa tahtoaan
- Ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä
- Tahto herää à ilmaisee omaa tahtoaan
- Sanoo muutamia lauseita
- Haluaa pukea itse, haluaa tehdä kaiken itse
- Muodot ja koot kiinnostavat
- Leikkii yksin
- Kuulo ja näkö paranee
- Lyhyt jännitteinen
- Käyttää puhetta saadakseen tietoa
- Itsenäistyy
Varhaislapsuudessa psyykkinen kehitys on kytköksissä fyysiseen kasvuun.
On erittäin tärkeää ymmärtää kasvamista lapsen näkökulmasta, yleensä yli kolmevuotiaalle tarkoitetut päivähoito paikat ovatkin alle kolmevuotiaille sopimattomia. päivähoito tulisi silloin räätälöidä lapsen tarpeita vastaavaksi.
Toiminta suunnitelmaa tehtäessä tulee myös ottaa huomioon vanhempien toiveet ja odotukset, kulttuuri perintö ja uudet tiedot.
Ensimmäisenä vuonna lapsen kehitystä hallitsee tunnevuorovaikutus hoivaajien kanssa. Tällöin syntyvät kiintymys ja perusluottamus. Myös puheen kehittyminen alkaa sekä lapsi havainnoin liikkuvia esineitä.
Lapsi alkaa jäljitellä aikuista.
Toisena vuonna lapsen psyykkinen kehitys etenee ja hän oppii ymmärtämään ja käyttämään puhetta tietoa hankkiessaan.
Kolmannen vuoden aikana lapsi huomaa olevansa itsenäinen olento jolla on omia toiveita ja odotuksia. He alkavat myös tunnistaa eroa heidän ja vanhempiensa mielipiteissä.
Lapsen pyrkimys jäljitellä aikuista luo hyvät puitteet mielikuvituksen kehittämiselle.
Päiväkodissa lapsen perustarpeisiin tulee vastata, jotta he saavat voimia ja energiaa toimia. Nämä kolme perus tarvetta ovat;
- Perusluottamus
- Itsekontrolli
- Perusoppimismotivaatio
Ohjaajien tulee vahvistaa lasten luottamuksen tunnetta ja ruokkia heidän uteliaisuuttaan ympäristöä kohtaan, silloin lapset mielellään ottavat vastaan haasteita ja heille muodostuu hyvä oppimismotivaatio.
Alle kolmevuotiaiden ovat vielä hyvin tunteellisia, he ovat herkkiä ja voimakastahtoisia.
Se että lapsi on aina yksilö, temperamentti ja kulttuuri perimä tekevät lapsista aina erilaisia joten toiminta suunnitelma tulee tehdä lapsen kykyjen mukaan.
Se minkälaisia vanhemmat ovat on otettava huomioon lapsen tullessa päivähoitoon, sillä lapsi on tähän saakka imenyt tietoa ja jäljitellyt vanhempiaan.
On tärkeää että hoitajat tekevät työtä yhdessä, tai ainakin yhteydessä vanhempiin.
Päivittäin pitäisi keskustella sekä sopivin väliajoin pitempiäkin aikoja.
Ympäristön tapahtumien toistuvuus ja pysyvyys sekä säännöllisyys ovat tärkeää alle kolmivuotiaalle, jotta nämä pienet saisivat otteen elämästään, sillä he elävät tässä ja nyt, rakentaen perustuksia omalle maailmalleen.
Työntekijöiden vaihtuvuus paikassa jossa on alle kolmevuotiaita tulisi olla mahdollisimman alhainen.
Yksi kiintymiskausista on puolentoista vuoden iästä kahteen vuoteen, tässä vaiheessa tapahtuu nopea ja voimakas lapsen tiedollisen ja tunnevaltaisen minätietoisuuden kasvu, jonka monesti tulkitaan nostavan lapsessa myös rakkauden menettämispelot. Tätä pelkoa vastaan pitää toimia.
Mitä pienempi ryhmä sitä parempi. 6 ja 7 hengen ryhmät olisivat parhaita mahdollisia, mielellään vielä sekaikä ryhmiä jolloin lapsi voi jäljitellä aikuisia ja muita lapsia, tämä on hyväksi myös isommille lapsille.
Koska liika yksitoikkoisuus rasittaa heitä olisi hyvä järjestää tarpeeksi liikuntaa ja leikkimistä. He tarvitsevat elämäänsä runsaasti vaihtelua ja monipuolisuutta.
Silti levon ja aktiivisuuden tulisi olla tasapainossa, pieni ei saa väsyä liikaa.
Puheen ja kielenilmaisu on osa heidän kokonaiskehitystään, näin ollen lapset tarvitsevat riittävän rauhallisen ääni ympäristön, tilaa esikielelliselle ja puheilmaisulleen, niin että heitä kuunnellaan tosissaan.
Lapsi vaatii 100% fyysistä ja henkistä läsnä oloa.
Päiväkodin on oltava myös terveenä pysymisen kannalta hygieeninen.
Siistiksi oppiminen ja WC’ssä käynnistä tulee keskeinen asia kolmannen ikävuoden aikana.
Lasten on annettava suoriutua itse siitä minkä he osaavat ja annettava opetella itse, liiallinen puolesta tekeminen voi olla vahingollista.
(“Uusia taitoja syntyy lasten ryömiessä, kontatessa, kävellessä, kiipeillessä ja noustessa turvallisesti ylös portaita.” - Tämä kuulosti aivan kauhealta, en viitsi edes ajatella lasta joka oppii konttaamaan tai kävelemään tarhassa. Ajatuskin etoo. Miksi lapsia hankitaan jos ne halutaan pois tieltä?)
Lapsilla on erittäin voimakas omistamisenhalu, siksi onkin viisasta, että aikuiset jakavat yhdessä lapsen kanssa, eikä lasta vain pakoteta suostumaan johonkin.
Hieman vanhemmat lapset nauttivat mielikuvituksesta.
Tilaa on annettava, lapsi voi itse kuvitella leikissään vaikka mitä, mutta ohjaajan on oltava läsnä silloin kun hän pyytää apua.
Lapset alkavat myös ymmärtää miksi tiettyä käyttämistä täytyy rajoittaa ja että säännöt ovat reiluja ja oikeudenmukaisia.
Lasten voimakkaat tunteet, itsenäisyys, riippuvuus, ylpeys, häpeä, luottamus, epäily, pelko, kaikkivoipaisuus, viha, rakkaus, suuttumus, hellyys, aloittelevaisuus ja passiivisuus, panevat myös hoitajien ja vanhempien tunteet koetukselle, mutta heidän pitää löytää keino silti luoda lapselle emotionaalista turvallisuutta.
Vaikka lapsen hoito päiväkodissa olisikin vastoin hoitajan omaa mielipidettä hänen tulee silti tietää mitä tehdä sekä antaa lapselle se mitä hän tarvitsee, psyykkisesti, henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti.
Vaikkakin selitykset tasa-arvosta ja kaupunkilaistumisesta ovatkin esillä, ne ovat silti minusta vain selityksiä.
Lasten ei tulisi olla päivähoidossa pitkiä päiviä se rasittaa sekä äitiä että lasta, mikä vaikuttaa vahingollisesti lapsen ja vanhempien tunnevuorovaikutukseen. Lapsi kuitenkin pystyy rakentamaan luottamus suhteita muihinkin aikuisiin kuin vanhempiinsa, mikä onkin tarpeen jos vanhemmat ovat paljon poissa.
Lapsen saapuminen ja vanhemman lähtö vaihtelee tunnepurkauksineen, tähän on totuttava sillä lapsikin vasta harjoittelee. Ohjaajan on hyvä olla turvana vanhemman lähtiessä, ettei lapsi tunne oloaan liian hyljätyksi.
Tässä jäljittely vaiheessa lapsi jäljittelee äitinsä tunteita, siksi äidille on hyvä kertoa tästä, ettei ero tilanne ole liian dramaattinen.
Lapselle on aluksi tärkeää, että ainakin yksi päiväkodin aikuisista on hänen aikuisensa.
Sopeutumisprosessi katsotaan päättyneeksi kun ohimeneviä käyttäytymisiä ei enää havaita. Lapsen vuorokausi rytmin ja
Lapsi elää elämäänsä päiväkodissa kuin kodissaan, tutkien ja aktiivisesti, innokkaana selvittämään maailman mitä erilaisempi ihmeitä, kokeilemaan uusia taitoja sekä luomaan uusia suhteita lapsiin ja aikuisiin.
Lasten sosiaalinen uteliaisuus on erittäin voimakas, vaikka alussa jännitys saattaa estää kanssakäymistä.
Alle kolmevuotias on elementissään leikkiessään. Ja sitä on kannustettava.
On muistettava että alle kolmevuotias on pienempi kuin isommat lapset. Tuolit voivat olla väärän korkuiset, lapsi ei ehkä yletä pöydälle. Lasta pitää auttaa pukeutumisessa, varsinkin pukemisen opettaminen on tehtävä rauhassa, vaikka siihen menisikin aikaa.
Ohjaajat saavat myös etuoikeuden antaa lapselle rajat. Yleensä lapsi oppii päiväkodin säännöt joita hän sitten soveltaa koti elämässäänkin.
Lapset ovat yleensä alle kolmevuotiaina hyvin itsekkäitä, joten leikkiminen toisten kanssa saattaa olla ongelmallista. Lasten yhteisillä leikeillä on suuri merkitys kehitykseen, lapsi oppii maailmasta kokoajan lisää, leikkien ja keskustellen, muiden lasten vaikutusta ei voi väheksyä.
Taas kerran on muistettava että jokainen lapsi on oma persoonansa ja temperamenttinsa ja leikkiminen voi olla yksin tai toisten kanssa. Mutta aikuinen voi omalla käyttäytymisellään maalata lapsen imagoa toisten silmissä, kielloilla tai ylistyksillä.
Koko lapsuutensa lapsi jäljittelee aikuista, eleistä, käyttäytymiseen, liikkeisiin ja äänen painoon, suurin piirtein silmiensiristykseen saakka, joten aikuisen tulee olla tietoinen käyttäytymisestään kokoajan.
Kasvattajan on toimittava ei vain konflikteja ehkäisevästi vaan myös opettaa lapselle vuorovaikutus taitoja ja ohjata heitä harmoniseen yhteiseloon. Lasten taitojen kehittyessä kasvattaja vetäytyy taka-alalle, jotta lapset pystyvät itse selvittämään ristiriitansa ja oppimaan tilanteista. Kasvattajan on kuitenkin tärkeä seurata tilanteita, jotta ristiriitojen ratkaisut eivät tapahdu arempien lasten kustannuksella ja että kaikkien lasten oikeudet otetaan huomioon.
Tämä on mahdollista kun ryhmä on pieni, sekä olosuhteet ovat hyvät ja ilma piiri rakastava ja hyväksyvä.
tiistai 27. helmikuuta 2007
ESSEE: Infektiotautien Historia, 2003
Infektiotaudit 1900 – vuosisadalla
Isorokko l. variola
Isorokko kiersi yhdyskuntia muutaman vuoden välein tartuttaen lähes kaikki asukkaat jo lapsena. Rhazes’in mukaan jokaisen lapsen saama isorokko johtui raskauden aikana äitiin jääneen ja lapseen siirtyneen kuukautisveren käymisestä.
Isorokkoviruksen tarkempi määritys onnistui vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopin avulla. Myöhemmin isorokkovirus on luokiteltu DNA-virusten ortopoxvirusten ryhmään, johon kuuluu myös sitä läheisesti muistuttava lehmärokkovirus.
Yleensä väestöstä sai tartunnan elämänsä aikana noin 90—97 %. Tauti oli vaarallinen ja siihen kuoli yleensä ainakin 15—30 % sairastuneista. Sairastettu tauti antoi pitkäaikaisen ja käytännössä elinikäisen vastustuskyvyn uutta tartuntaa vastaan.
Isorokko on erittäin herkästi tarttuva tauti, jota aiheuttavat virukset leviävät sairaan limakalvojen ja ihon eritteiden mukana. Viruksia erittyy sairaan nielusta jo pari päivää ennen rokkoihottuman ilmaantumista. Virukset tarttuvat hengitysteiden ja suunielun limakalvojen, silmän sidekalvojen sekä ihorikkeiden kautta. Isorokkovirus kuolee nopeasti yli 55 asteen lämmössä, mutta se kestää hyvin kylmyyttä ja kuivuutta. Sitä voidaan säilyttää vuosikausia pakastettuna ja huoneenlämmössäkin se pysyy tartuttamiskykyisenä ainakin vuoden. Sen vuoksi isorokkoa sairastavien vuode- ja pitovaatteet ovat tautia levittäviä, ellei niitä desinfioida kuumentamalla. Isorokkovirus voi levitä myös pölyssä ilmavirtausten ja jopa tuulen mukana sekä ilmastointikanavia pitkin. Kärpäset kuljettavat viruksia toisinaan potilaiden iholta ja huonepölystä pitkienkin matkojen päähän. Sen vuoksi isorokon eristyksessä on otettava huomioon myös kärpästen hävittäminen.
- Isorokon kuumeilu alkaa noin 12 vrk tartunnan jälkeen.
- Rakkulainen ihottuma alkaa ilmaantua noin 14 vrk tartunnan saamisesta.
- Esiintyy erityisesti pään ja raajojen iholla, vähemmän vartalolla.
- Toisinaan rakkuloita on erittäin runsaasti vieri vieressä.
- Ihottuma ilmaantuu joka puolelle samanaikaisesti ja rakkulat ovat samassa kehitysvaiheessa.
- Isorokon rakkulat kehittyvät 6 vrk:ssa täyteen kokoonsa, noin 2—4 mm:n läpimittaisiksi, yhdistyvät usein suuremmiksi rakkuloiksi.
- Ne muuttuvat 2 vrk:ssa märkäisiksi kuumeen jälleen noustessa.
- Sen jälkeen ne alkavat kuivua ja rakkuloiden kohdalle kehittyy ruvet, jotka irtoavat parin viikon kuluessa.
Kaikki ihon eritteet ja ruvet sisältävät tartuttavaa virusta ja ovat siten tartunnanvaarallisia. Rakkuloiden kohdalle muodostuu matalana kuoppana selvästi näkyvät arvet.
Vaikeassa isorokossa kuolema seurasi joskus kuumeilun alkuvaiheessa, useimmiten kuitenkin rakkuloiden alkaessa muuttua märkäisiksi. Taudista toipuville jäi rokonarpien lisäksi niistä tai ihon märkimisestä johtuvia haitallisia arpeutumia, sokeutta, kuulon menetystä, munuaisvaurioita ja muita tulehduksia.
Saksalainen sanalasku sanoi: "Rakastumiselta ja isorokolta ei säästy kukaan."
Isorokkoa tunnetaan edellä kuvatun variola majorin lisäksi myös lievempi muoto, variola minor. Minorissa yleisoireet ovat vähäiset, rakkulat ovat pienempiä eivätkä ne muutu märkäisiksi. Minorin aiheuttajana on heikentynyt isorokkovirus tai tartunnan saaneella on ollut jäljellä vastustuskykyä aikaisemmin sairastetun taudin tai rokotuksen seurauksena.
Tehostetun rokotustoiminnan seurauksena isorokko väheni jatkuvasti.
Viimeinen luonnollinen tapaus todettiin vuonna 1977 ja pari laboratoriotartuntaa vuonna 1978. WHO saattoi vuonna 1980 julistaa isorokon tulleen hävitetyksi koko maapallolta. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin jokin tauti on saatu maailmasta hävitetyksi ihmisen kehittämien menetelmien ja toimenpiteiden seurauksena.
Nykyään Isorokkoa pelätään käytettävän biologisen sodankäynnin aseena.
Tuhkarokko l. morbilli
Suomen kielen tuhkarokko viittaa ihottuman runsaaseen hilseilyvaiheeseen.
Englannin kielessä tuhkarokon nimenä on measles. Se tarkoittaa alun perin veritäplää ja viittaa taudin ihottumaan.
Aikaisemmin käytännössä jokainen sai lapsena tuhkarokon, joka antoi elinikäisen suoja uutta tartuntaa vastaan.
Tuhkarokko leviää sairaista pisaratartuntana hengitysteiden ja silmien sidekalvojen kautta.
- Tartuntahetkestä noin 12 vrk:n kuluttua ilmaantuu nuhaa, yskää, silmien sidekalvojen punoitusta ja kuumetta.
- Sairas tartuttaa tautia edelleen jo näiden esioireiden aikana.
- Parin seuraavan päivän kuluessa tulee suun limakalvoille punoitusta ja poskien limakalvoille keskeltä sinertävän valkoisia täpliä, ns. Koplikin täpliä.
- Punoittava, aluksi pilkkumainen ja hieman nyppyläinen ihottuma alkaa korvien takaa ja otsalta, tummenee ja leviää laajempina läiskinä poskille, niskaan, rinnalle ja koko vartalolle ja viimeksi raajojen alueelle.
- Ihottuman tullessa on enemmän kuumetta ja silmät ovat usein valonarat.
- Ihottuma alkaa vaalentua muutaman päivän kuluttua samassa järjestyksessä kuin se on ilmaantunut ja häviää kokonaan runsaassa viikossa.
- Sen loppuvaiheessa iho hilseilee yleensä melkoisesti.
- Tuhkarokon jälkitauteja ovat monet bakteeritulehdukset.
- Taudin sairastaminen voi saada piilevän tuberkuloosin aktiiviseksi.
Virustutkimus sai uutta vauhtia vasta 1930-luvulta alkaen elektronimikroskoopin keksimisen ja viljelytekniikoiden kehittymisen seurauksena. Tuhkarokkoviruksen viljely aiheutti pitkään ongelmia. Sitä onnistuivat viljelemään vasta vuonna 1937 kananmunissa.
Sille kehitti käyttökelpoinen tuhkarokkorokote vuonna 1963.
Tulirokko l. scarlatina
Tulirokko, scarlatina, oli aikaisemmin pelottava tauti. Se oli yleisistä kulkutaudeista hengenvaarallisuudessa kuudes isorokon, punataudin, pilkkukuumeen, hinkuyskän ja tuhkarokon jälkeen. Vaikeissa epidemioissa tulirokkoon sairastui jopa 1/3 osa väestöstä, erityisesti lapset, imeväisiä lukuun ottamatta.
Erityisten tulirokkostreptokokkien olemassaolon varmistivat lopullisesti yhdysvaltalaiset George F. Dick, Gladys Henry-Dick ja A. R. Dochez vuonna 1923. Ihottuman takia tulirokkoa epäiltiin myös virustaudiksi.
Tulirokko leviää pisaratartuntana sekä märkäisten eritteiden välityksellä. Terveet tartunnankantajat voivat levittää tautia. Aikaisemmin on todettu myös kauppamaidon välityksellä syntyneitä epidemioita.
- Taudin itämisaika on 3–7 vrk
- Tautia esiintyi tavallisimmin syys-talvikauden aikana.
- Muista streptokokin aiheuttamista nielun tulehduksista tulirokon erottavat varsinkin kielen tyypillinen punoitus ja taudille ominainen ihottuma.
- Jonka hävittyä alkaa pitkään kestävä ihon pintakerroksen hilseily tai jopa kuoriutuminen levyinä.
Tulirokkoon ei ollut aikaisemmin mitään tehokasta hoitoa. Märkäisiä tulehduksia hoidettiin kirurgisin menetelmin.
Tulirokon tavallisimmat lisätaudit olivat välikorvan märkiminen, kartiolisäkkeen tulehdus ja usein kuulovauriot, kurkkupaise ja kaulan imusolmukkeiden märkiminen, nenän sivuonteloiden märkiminen, keuhkokuume, märkäinen keuhkopussintulehdus, erysipelas eli ruusu ja luumätä.
Aviopuolisot Dick kehittivät vuonna 1923 Dickin kokeen, tosin epäluotettavan, jossa ihoon ruiskutettu tulirokkotoksiini aiheutti tautia aikaisemmin sairastamattomilla punoittavan ihoreaktion.
Itävaltalainen P. Moser alkoi vuonna 1902 käyttää streptokokki-immuuniseerumia tulirokon hoidossa. Tulokset olivat suotuisia, mutta menetelmä ei tullut koskaan kovin yleiseksi. Tulirokkoa sairastamattomia voitiin immunisoida toksiinilla, mutta se antoi suojan vain pariksi vuodeksi. Sulfalääkkeet tulivat markkinoille 1930-luvun puolivälissä. Vaikka ne eivät tehonneet samalla tavalla tulirokkoon kuin muihin streptokokkitauteihin, niin ne vähensivät kuitenkin taudin komplikaatioita.
Penisilliinin käyttö mullisti 1950-luvulta alkaen tulirokon hoidon. Eristys voitiin lyhentää noin viikkoon ja lähiympäristö voitiin suojata sairastumiselta penisilliinin avulla.
Muita rokkoja ovat:
Parvorokko, erythema, ifectiosum, enterorokko.
Meningokokkitauti l. aivokalvontulehdus
Meningokokin aiheuttama hengenvaarallinen aivokalvontulehdus, johon liittyy yleensä korkeaa kuumetta, päänsärkyä ja niskajäykkyyttä, on aikoinaan tunnettu eri tavoin taudin tyypillisiä oireita kuvaavilla nimillä.
Kun taudin syyksi sittemmin ruumiinavauslöydösten perusteella osoittautui aivokalvojen märkäinen tulehdus, tauti sai latinankielisen nimen meningitis purulenta tai meningitis cerebrospinalis (meningitis, aivokalvon tulehdus; purulenta, märkäinen; cerebrospinalis, aivojen ja selkäytimen). Taudin rajuuden vuoksi sillä oli myös nimenä meningitis siderans (lat. sidus, myrsky) tai tarttuvuuden vuoksi meningitis epidemica (kulkutautina leviävä).
Meningokokin aiheuttama tauti on bakteeriperäisistä aivokalvontulehduksista ainoa selvästi epidemioina leviävä, mutta sitä esiintyy usein myös yksittäisinä tapauksina. Tauti on yleensä hengenvaarallinen, joskin bakteerin voimakkuus voi vaihdella eri epidemioissa. Kuolema voi seurata jo 12–24 tunnin kuluessa oireiden alkamisesta.
Taudille on ominaista bakteerien leviäminen vereen, bakteriemia eli "verenmyrkytys". Juuri siihen liittyvät usein alkuvaiheessa pienet verenpurkaumat eli petekkiat ihossa. Vaikeissa, nopeasti etenevissä tapauksissa syntyy ihossa, limakalvoilla ja sisäelimissä endotoksiinišokin seurauksena laajoja verenpurkaumia, jotka tuhoavat mm. lisämunuaisten toimintakyvyn. Meningokokkimeningiitistä toipuville voi jäädä vakavia keskushermosto-oireita, joita ovat esim. kuurous ja tylsistyminen. Meningokokkia on todettu ainoastaan ihmisellä.
Von Albrecht ja Anton Ghon kiinnittivät jo vuonna 1901 huomiota siihen, että näennäisesti terveillä ihmisillä, joilla ei ollut mitään yhteyttä meningiittisairaisiin, saattoi olla meningokokkeja nenänielussaan.
Suomessa oli useita C-tyypin meningokokin aiheuttamia tapauksia vuosina 1973–1976. Epidemian päättymistä nopeuttivat vuodesta 1974 suoritetut laajat rokotukset lasten ikäluokissa ja puolustusvoimissa. Suomessa on ollut viime aikoina vuosittain noin 50 tautitapausta, joista useimmat ovat olleet erillisiä ja vain osa muutamien tapausten pienepidemioita.
Tuberkuloosi
Tuberkuloosin aiheuttaja, Mycobacterium -sukuun kuuluva sauvabakteeri (Mycobacterium tuberculosis), on kaikesta päätellen ilmaantunut elolliseen maailmaan paljon ennen ihmissukua. Tuberkuloosin historia ihmisen sairautena on luultavasti yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia.
Ihmisen tuberkuloosin muodoista tärkein on ollut keuhkotuberkuloosi eli keuhkotauti.
Ihmisellä tuberkuloosia on aiheuttanut pääasiallisesti kaksi eri bakteerilajia, Mycobacterium tuberculosis (humanus) eli ihmisen tuberkuloosibakteeri ja Mycobacterium (tuberculosis) bovis eli naudan tuberkuloosibakteeri. Ihmistuberkuloosi levisi yleensä ihmisestä toiseen yskimisen ja yskösten välityksellä keuhkotartuntana, kun taas nautatuberkuloosi levisi sairaista lehmistä maidon mukana suoliston kautta. Nykyään maidon pastörointi eli lyhytaikainen kuumentamisen avulla vähennetään taudin tartuntaa sekä väestön että karjojen keskuudessa.
Hyvin suuri osa ihmisistä sai aikaisemmin tuberkuloosin tartunnan, mutta useimmilla tauti jäi puhkeamatta ensitartunnan parantuessa elimistön vastustuskyvyn ansiosta.
Ihmistuberkuloosi aiheutti enimmäkseen keuhkotautia, nautatuberkuloosi pääasiallisesti imusolmuketuberkuloosia eli risatautia, luu- ja niveltuberkuloosia sekä suolistotuberkuloosia.
Tuberkuloosi oli kuitenkin yleistauti, joka saattoi esiintyä missä tahansa elimessä. Taudin usein esiintyviä muotoja olivat mm. aivokalvojen, munuaisten, suoliston, ihon, luiden ja nivelten sekä selkärangan tuberkuloosi. Kuolinsyynä oli tavallisesti keuhkojen tuhoutuminen, yleistynyt tuberkuloosi eli miliaarituberkuloosi tai tuberkuloottinen aivokalvontulehdus. Ennen tuberkuloosin tehokasta hoitoa kuolleisuus tautiin oli suurinta pikkulapsilla, 20—35 -vuotiailla ja 60 vuotta täyttäneillä.
Tuberkuloosia hoidettiin ennen kotikeinoin voitelemalla iho hunajalla, tervalla ja mentiin saunaan.
Avotubi, esim. sormessa, hoidettiin laittamalla siihen lampaan nahkaa.
Mutta tuberkuloosibakteerin keksiminen antoi vauhtia tuberkuloosin hoidon kehittämiselle.
Kaikkialle perustettiin uusia tuberkuloosiparantoloita, osittain sairauden hoidon vuoksi, osittain tartunnanvaarallisten potilaiden eristämiseksi. Yleisöä alettiin valistaa eri tavoin tartuntavaaran vähentämiseksi. Ensimmäinen avohoidon tuberkuloosihuoltola avattiin tiettävästi vuonna 1887 Edinburghissa Skotlannissa.
Italialaisen Carlo Forlaninin vuonna 1888 aloittama ilmarintahoito eli "typetys" muodostui tärkeäksi keuhkotuberkuloosin hoitomenetelmäksi, joka oli käytössä aina 1950-luvulle saakka. Norjalainen lääkäri Nils Ryberg Finsen totesi vuonna 1893, että ultravioletit valonsäteet tappoivat tuberkuloosibakteereja. Sen johdosta ultraviolettilamppuja käytettiin kauan aikaa ihotuberkuloosin ja myös imusolmuketuberkuloosin hoidossa. Aivan ratkaiseva merkitys keuhkotuberkuloosin toteamisen kannalta oli keuhkojen läpivalaisulla ja kuvauksella, joka tuli mahdolliseksi Conrad Wilhelm Röntgenin keksittyä vuonna 1895 ns. X-säteet, jotka meillä tunnetaan paremmin röntgensäteinä hänen nimensä mukaan.
Noihin aikoihin myös ihmisellä käytettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tuberkuloositartunnan toteamiseksi menetelmiä, jotka perustuivat tuberkuliinin aiheuttamaan ihoreaktioon. Tunnetuimmat niistä olivat Mantoux'n ihonsisäinen ruiskutusmenetelmä, Pirquet'n ihonaarmutusmenetelmä ja Moro'n salvakoe. Niiden avulla voitiin varsinkin lapsilla todeta, olivatko he ehkä saaneet tuberkuloositartunnan ilman vielä havaittavia oireita.
Ranskalaiset Albert Calmette ja Camille Guérin kehittivät vuosina 1906—1911 heikennetyn nautatuberkuloosibakteerin (BCG, Bacillus Calmette-Guérin) ja valmistivat siitä vuonna 1921 tuberkuloosirokotteen. Sitä käytettiin vuodesta 1926 alkaen, mutta Suomessa se tuli yleiseen käyttöön vasta 1940-luvulla.
Röntgenlaitteiden yleistyminen helpotti alkavan ja piilevän keuhkotuberkuloosin toteamista ja hoitoon saamista. Merkittävä edistysaskel keuhkotuberkuloosin toteamiseksi oli joukkotarkastusten käyttöön ottaminen. Niiden avulla saatiin hoitoon suuri määrä sairaita, joiden oireet olivat niin piileviä, että he eivät osanneet hakeutua hoitoon. Aluksi tarkastukset perustuivat lääkärin suorittamaan keuhkojen kuunteluun, mutta jo 1930-luvulta alkaen ryhdyttiin suorittamaan joukkotarkastuksia siirrettävillä röntgenlaitteilla.
Keuhkotaudin hoito perustui kauan yleiskunnon kohottamiseen joko kotioloissa tai entistä useammin parantoloissa. Eräs yleinen hoitotapa oli makuuttaminen avoimissa ulkoilmahalleissa useita tunteja päivässä. Ilmarintahoito yleistyi, mutta sen ohella kehitettiin muitakin menetelmiä sairastuneen keuhkon lepotilaan saattamiseksi. Vuonna 1907 tehtiin ensimmäinen thorakoplastia eli rintakehän muovausleikkaus. Lisäksi otettiin 1910-luvulla käyttöön palleahermon katkaisu ja ns. öljyrintahoito.
Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun loppupuolella kehitettiin ensimmäiset tuberkuloosibakteeriin tehoavat lääkkeet.
Streptomysiini keksittiin vuonna 1943 ja PAS eli para-amino-salisyylihappo vuonna 1946. Ne saatiin yleiseen käyttöön kolme—neljä vuotta myöhemmin. Varsinkin streptomysiinin teho oli erinomainen, mutta lääkkeellä oli toisaalta merkittäviä sivuvaikutuksia. Heti 1950-luvun alkutaitteessa saatiin käyttöön vielä pari uutta lääkettä, tiosemikarbatsoni ja isoniatsidi eli INH.
Toinen merkittävä muutos tapahtui 1960-luvulla. Anestesiamenetelmien kehittymisen seurauksena voitiin lääkehoidon pettäessä suorittaa entistä turvallisemmin keuhkojen vaurioituneiden osien poistoja, jolloin toipuminen nopeutui ja voitiin yleensä välttyä aikaisempien hoitomenetelmien haitallisilta myöhäisvaikutuksilta.
Jälleen 1970-luvun alkuvuosina saatiin uusia lääkkeitä, mm. rifampisiini ja etambutoli.
Uusien lääkkeiden seurauksena tuberkuloosin hoitoajat ja työkyvyttömyysajat lyhenivät edelleen voimakkaasti.
Parantumatonta keuhkotuberkuloosia sairastavia ja tautia levittäviä potilaita ei enää juuri ole, joitakin alkoholisteja lukuun ottamatta. Uusien tuberkuloositapausten määrä onkin laskenut selvästi. Niistä huomattava osa on nykyään imusolmuketuberkuloosia ja keuhkotuberkuloosia ilmenee pääasiallisesti vanhemmissa ikäluokissa.
Tuberkuloosin hoito on 1980-luvun lopulta alkaen kohonnut uudelleen valokeilaan. Ns. kehittyvissä maissa tuberkuloosi on yhä yleinen ja vaikea ongelma. Suomeen tulee pakolaisia ja turvapaikanhakijoita monista maista, joissa on paljon tuberkuloosia, minkä vuoksi tartunnan mahdollisuudet ovat jälleen lisääntymässä meilläkin. Sitä paitsi tuberkuloosi on eräs niistä sairauksista, joiden tartunnan tai puhkeamisen riski on erityisen suuri potilailla, jotka sairastavat immuunikatoa eli AIDSia.
Ongelmana on viime vuosina ollut lisäksi tuberkuloosibakteerien kehittyminen vastustuskykyisiksi bakteerilääkkeitä kohtaan, varsinkin jos hoito jää liian lyhyeksi tai lääkkeiden käyttö on epäsäännöllistä. Aluksi voitiin käyttää tarvittaessa useamman lääkkeen yhdistelmähoitoa. Ajan kuluessa on tullut esiin useita tuberkuloosibakteerin muunnoksia, jotka ovat vastustuskykyisiä useita tai jopa kaikkia tunnettuja bakteerilääkkeitä kohtaan. Näiden vastustuskykyisten bakteerien osuus uusissa taudintapauksissa on ollut jatkuvasti kasvussa.
Polio, l. poliomyeliitti
On viruksen aiheuttama keskushermostonsairaus, jota aikaisemmin sanottiin myös lapsihalvaukseksi. Poliovirus tuhoaa selkäytimen, etusarvientumakkeita, jolloin näistä lähtevät hermot lamaantuvat ja vastaavissa lihaksissa ilmenee kipuja ja halvausoireita.
Jos hengityslihakset halvaantuvat potilas joutuu riippuvaiseksi hengityslaitteesta.
Osa halvauksista paranee myöhemmin.
Alkavan polion oireita ovat kuume, kurkkukipu, kovapäänsärky, pahoinvointi, niskanjäykkyys ja lihaskivut. Ne katoavat muutamassa päivässä ja potilas on terve, ellei halvauksia kehity.
Tartunta ei useinkaan johda edes havaittavaan sairastumiseen, mutta kylläkin vasta aineiden muodostumiseen. Juuri tämän vuoksi sairautta ilmeni ennen lähinnä lapsilla; aikuiset olivat sen joko sairastaneet tai tullet sille immuuneiksi.
Kurkkumätä
Kurkkumätä eli difteria on bakteerin aiheuttama nenänielun tulehdus. Vaaralliseksi taudin tekee bakteerin erittämä myrkky eli toksiini, joka voi vaurioittaa hermoja, munuaisia ja sydänlihasta.
Kurkkumätätoksiinia vastaan voidaan suojautua rokotuksella.
Tautia on ollut epidemianomaisesti Venäjällä, Ukrainassa, Kaukasiassa, Keski-Aasiassa sekä Baltiassa. Epidemia alkoi laantua vuonna 1995. Tartunta edellyttää lähikontaktia tartuttavaan, esim. yhteisten juomalasien käyttöä, saman pullon suusta juomista tai suutelua.
Rutot
Teorian mukaan rutto hävisi koska Mustarotta joutui väistymään suuremman, väkivaltaisemman ja kylmään ilmastoon paremmin sopeutuvan Isorotan tieltä. Suomesta viimeiset Mustarotat saatiin luonnosta kiinni vuonna 1924.
Yleisesti rutto on vielä tänäkin päivänä vakava kulkutauti jos se pääsee riistäytymään laajalle alueelle, huolimatta siitä että sitä voidaan hoitaa lääkkeillä.
WHO:n suosituksena on, etteivät turistit menisi maihin joissa ruttoa on tavattu, koska se voi kulkeutua takaisin kotimaahan.
Ruttoa voidaan hoitaa antibiooteilla, ja sen leviämistä ehkäistään tiukoilla kansainvälisillä karanteeni määräyksillä ja rottien hävittämisellä.
Kaikista vakavista kulkutaudeista käytettiin ennen nimitystä, rutto.
Leviäminen. Rutto on jyrsijöillä endeemisenä (paikallisena) esiintyvä tauti, jonka aiheuttaa yersinia pestis-bakteeri. Bakteeri tulee rotan kirpun välityksellä ihmiseen. Ruttoa on kaksi päämuotoa, paise-rutto; silloin imusolmukkeet turpoavat nivustaipeissa, ihoon tulee kipeitä paiseita ja haavoja. Ihoverenvuodot tekevät ihosta mustan ja ihosolmukkeet voivat puhjeta ja vuotaa erittäin tarttuvaa märkää. Ihmisten eritteiden kautta leviäminen on mahdollista.
Keuhko-rutto; itsenäinen sairaus, ihmisestä toiseen pisara tartuntana tarttuva, esiintyy voimakkaana keuhkokuumeena. Paiserutto voi muuttua keuhkorutoksi ja tarttua ihmisestä toiseen.
Keuhkorutto etenee hyvin nopeasti, muutaman tunnin kuluttua sairauden alkamisesta ihmistä uhkaa kuolema.
Jänisrutto
Tularemia eli jänisrutto on Suomessakin kesäisin ja syksyisin ihmisillä toisinaan todettava bakteerin aiheuttama sairaus, joka on kuitenkin varsinaisesti jyrsijöiden ja lintujen tauti. Suomalainen nimitys jänisrutto osoittaa taudin tavallisimman tartuntalähteen Suomessa, siis jäniksen.
Tautia jyrsijöistä ihmiseen ja muihin eläimiin levittävät useat verta imevät niveljalkaiset, kuten hirvipaarma, mäkärät ja hyttyset, täit sekä puutiaiset. Suomessa tartunnan levittäjinä ovat yleisimmin mäkärät ja hyttyset. Meillä tauti rauhoittuu syksyllä niiden kuollessa yöpakkasten johdosta.
Tularemiaa esiintyy kaikkialla maapallon pohjoisen puoliskon lauhkeilla alueilla. Ihmisten saamien tartuntojen määrä on yhteydessä jyrsijäkantojen suuruuteen.
Suomessa ensimmäiset tularemiatapaukset ihmisillä todettiin vasta vuonna 1966.
Infektion tartuntapaikassa on tavallisesti punoittava turvottuma, joka voi olla melko huomaamaton. Alueelliset imusolmukkeet ovat yleensä suurentuneet ja potilaalla on kuumetta, joka voi olla septistä. Keuhkojen kautta saadussa tartunnassa paikallisoireet voivat puuttua. Tauti kestää 2—4 viikkoa ja kuolleisuus siihen on 4—5 %. Suomessa tapaukset ovat olleet yleensä melko lieviä.
Tauti on Suomessa luokiteltu ilmoitettavaksi yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.
Tautiin tehoavat erityisesti streptomysiini sekä siprofloksasiini. Streptomysiinille kehittyy kylläkin usein resistenssi jo muutamassa päivässä. Sairastettu tauti antaa yleensä pitkään kestävän suojan uutta tartuntaa vastaan. Tautia vastaan on olemassa rokote, jonka antama suoja kestää muutaman vuoden. Sen käyttöön ei ole normaalioloissa erityistä tarvetta. Se saattaa tulla kysymykseen lähinnä, jos on syytä pelätä tularemian käyttöä biologisena aseena.
Myyräkuume
Myyräkuume eli nephropathia epidemica on viruksen aiheuttama verenvuotokuume, joka on tautiryhmän ainoa edustaja Suomessa.
Tilastojen mukaan myyräkuume on Suomessa suhteellisesti yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Maassamme todettiin 1980-luvun puolivälissä myyräkuumetta noin 150 tapausta vuosittain. Sen jälkeen määrä on noussut 150–300 tapauksella vuosittain ja vuosina 1992–1994 niitä oli jokaisena vuotena jo noin 1200. Vuonna 1999 tapauksia oli noin 2300 ja vuonna 2002 vähän yli 2550, välivuosina noin 1500. Lisäksi lievät tapaukset jäävät yleensä tilastojen ulkopuolelle.
Samantyyppistä tautia esiintyi Euroopassa ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914–1918 ranskalaisten sotajoukkojen keskuudessa länsirintamalla.
Suomalainen Fredrik Saltzman mainitsi vuonna 1945 eräässä Läkartidningenin artikkelissa munuaisoireisen kuumetaudin, jota oli todettu vuosina 1942–1943 Pohjois-Suomessa suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden keskuudessa. Tautia esiintyi silloin huomattavan suurena epidemiana Sallan rintamalohkolla.
Tauti varmistui myyräkuumeeksi vasta paljon myöhemmin suoritettujen vasta-ainemääritysten perusteella.
Suomessa tauti tuli uudelleen valokeilaan, kun munuaistauteihin erikoistunut Börje Kuhlbäck havaitsi taudintapauksia 1960-luvulla.
Punaruskeiden metsämyyrien levittämän viruksen aiheuttama myyräkuume on tavallisesti melko vaaraton tauti, päinvastoin kuin muut verenvuotokuumeet, jotka ovat usein hengenvaarallisia. Myyristä noin kolmannes on viruksen tartuttamia ja ne levittävät koko elinaikansa virusta ympäristöön eritteissään, erityisesti virtsassaan. Myyräkuumeen tartunnan vaara on suurin syyskesällä ja syksyllä, varsinkin runsaina myyrävuosina. Joskus sen saa myös talvella tai keväällä maatalojen, teollisuuslaitosten ja kesämökkien ulkovarastoja siivotessa, myyrillä kun on tapana oleilla niissä talvikauden aikana ravintoa etsimässä. Kuolleiden metsämyyrien koskettelua on vältettävä. Tauti ei tartu tiettävästi ihmisestä toiseen.
Myyräkuumeen itämisaika on noin kolme viikkoa, mutta se vaihtelee yhdestä kahdeksaan viikkoon. Taudinkuvaan kuuluvat äkillisesti alkanut korkea kuume, päänsärky ja pahoinvointi sekä selkä- ja vatsakivut. Melko tyypillistä on silmien muuttuminen ohimenevästi likinäköisiksi, niin että kauas katsoessa näkökenttä on hämärä. Muutaman päivän kuluttua virtsan tulo vähenee tai lakkaa kokonaan, jolloin esiintyy vastaavasti turvotusta. Virtsan tulo lisääntyy tavallisesti jo viikon kuluttua ja sitä seuraa tavallista runsaamman virtsantulon vaihe.
Myyräkuumeen hoitoon ei ole käytettävissä mitään sen aiheuttajaan tehoavaa lääkettä. Näin ollen hoito on oireen mukaista ja elimistön omia voimia tukevaa. Taudin oireet korjaantuvat yleensä parissa viikossa, mutta voimattomuutta voi esiintyä useampia viikkoja. Munuaisten toiminnan häiriintyessä pitkäaikaisesti voidaan tarvita dialyysihoitoa.
Espanjantauti
Espanjantautiin (vv.1918-1920) kuoli 30 miljoona ihmistä. Vuosisatamme tuhoisin kulkutauti oli influenssapandemia eli maailmanlaajuinen epidemia. Se puhkesi ensimmäisen maailmansodan alussa ja tappoi enemmän ihmisiä kuin mitä sota tantereilla kuoli.
Sisällissodan runtelema syrjäinen Suomi ei säästynyt taudilta vaan tuhannet menehtyivät ja sadattuhannet sairastuivat.
Suomalaisissa lehdissä ilmestyi kesäkuussa 1918 pikku uutisia, joissa kerrottiin omituisen taudin leviävän espanjassa. Maan asukkaista lähes joka toinen oli sairastunut tautiin, kuningaskin oli tauti vuoteella. Epidemian uskottiin alkaneen espanjassa ja influenssapandemiaa alettiin länsimaisessa lehdistössä kutsua espanjantaudiksi.
Espanjalaisilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä taudin alkamisen kanssa.
Ensimmäiset sairastapaukset kuitenkin raportoitiin Kansasin sotilasleirillä, yhdysvalloissa.
Sotilaat toivat taudin mukaan meren yli Ranskaan.
Sensuuri piti kuitenkin tiedot kuolon uhreista pois ihmisten korvista, ja uutisiin tauti pääsi vasta levittyään Espanjaan, pois sotilas maista.
Vaikka influenssa yleensäkin tappaa vanhempia ihmisiä, tämä tauti kuitenkin pääsi käsiksi 25-35-vuotiaisiin terveisiinkin ihmisiin.
Espanjantautivirus eteni hanakasti keuhkoihin asti kun tavallisesti influenssa virukset eivät etene ylä-hengitysteitä syvemmälle.
Taudin aiheutti ilmeisesti geneettisesti täysin uuden tyyppinen ärhäkkä virus, jota vastaan koko maapallon väestö oli suojaton.
Espanjantauti saapui Suomeen, ilmeisesti itämeren ja suomenlahden laivaliikenteen mukana. Tauti iski pahaan aikaan, kesäkuun lopulla 1918. Sisällissodan takia tauti levisi nopeasti ympäri maata, koteihinsa palaavien sotilaiden ja vankien mukana.
Sairastapauksia oli runsaasti mutta yleensä tauti oli vielä lievää.
Sen sijaan vankityrmissä viruville tauti koitui turmioksi.
Loppukesällä tauti hävisi, ilmaantuakseen heti syksyllä uudestaan.
Syksyllä 1918 oli tosi kyseessä, tauti levisi räjähdyksenomaisesti maan joka kolkkaan, ja oli paljon tappavampi kuin kesällä. Lokakuu oli monelle mustakuukausi.
Lehdissä ilmoitettiin kansalle että taudin saaminen oli kiinni heistä itsestään, ja varoitettiin saamasta tautia turhaan. Henkilökohtaista puhtautta, erityisesti käsienpesua, pidettiin tärkeänä.
Viimeinen tauti aalto tammi-helmikuussa 1920 oli erityisesti Lapissa kohtalokas.
Lapissa kerrottiin taisteltavan elämästä ja kuolemasta.
Espanjantautiin kuoli kahdessa kuukaudessa noin 200 henkeä. Eli lähes 10 % Lapin väestöstä.
Aikalaiset katsoivat suuren kuolleisuuden johtuneen taudin poikkeuksellisen ankarasta luonteesta ja lähes täydellisestä hoidon puutteesta. Syiksi nähtiin niukka ja yksipuolinen ravinto sekä huonot hygieeniset olot.
Jos tauti ei tappanut, niin jälkitaudit tappoivat.
Ensi oireiden ilmaantuessa hikoilu ajateltiin hyväksi ja sairaalle suositeltiin lämmintä kylpyä ja höyrykaappia, tai hänet käärittiin kuumiin lakanoihin.
Sen jälkeen Espanjantauti potilaille määrättiin vahvistavia kamferin-tippoja, aspiriinia, konjakki, ja tarpeen vaatiessa sydänlääkkeitäkin. Kuumeen noustua varoittelivat lääkärit kylvyistä ja saunomisesta.
Kansalaiset olivat silti vakuuttuneita saunan tehosta. Kuolleita oli Suomessa lähelle 20 000 henkeä, maailman 30 miljoonasta.
Isorokko l. variola
Isorokko kiersi yhdyskuntia muutaman vuoden välein tartuttaen lähes kaikki asukkaat jo lapsena. Rhazes’in mukaan jokaisen lapsen saama isorokko johtui raskauden aikana äitiin jääneen ja lapseen siirtyneen kuukautisveren käymisestä.
Isorokkoviruksen tarkempi määritys onnistui vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopin avulla. Myöhemmin isorokkovirus on luokiteltu DNA-virusten ortopoxvirusten ryhmään, johon kuuluu myös sitä läheisesti muistuttava lehmärokkovirus.
Yleensä väestöstä sai tartunnan elämänsä aikana noin 90—97 %. Tauti oli vaarallinen ja siihen kuoli yleensä ainakin 15—30 % sairastuneista. Sairastettu tauti antoi pitkäaikaisen ja käytännössä elinikäisen vastustuskyvyn uutta tartuntaa vastaan.
Isorokko on erittäin herkästi tarttuva tauti, jota aiheuttavat virukset leviävät sairaan limakalvojen ja ihon eritteiden mukana. Viruksia erittyy sairaan nielusta jo pari päivää ennen rokkoihottuman ilmaantumista. Virukset tarttuvat hengitysteiden ja suunielun limakalvojen, silmän sidekalvojen sekä ihorikkeiden kautta. Isorokkovirus kuolee nopeasti yli 55 asteen lämmössä, mutta se kestää hyvin kylmyyttä ja kuivuutta. Sitä voidaan säilyttää vuosikausia pakastettuna ja huoneenlämmössäkin se pysyy tartuttamiskykyisenä ainakin vuoden. Sen vuoksi isorokkoa sairastavien vuode- ja pitovaatteet ovat tautia levittäviä, ellei niitä desinfioida kuumentamalla. Isorokkovirus voi levitä myös pölyssä ilmavirtausten ja jopa tuulen mukana sekä ilmastointikanavia pitkin. Kärpäset kuljettavat viruksia toisinaan potilaiden iholta ja huonepölystä pitkienkin matkojen päähän. Sen vuoksi isorokon eristyksessä on otettava huomioon myös kärpästen hävittäminen.
- Isorokon kuumeilu alkaa noin 12 vrk tartunnan jälkeen.
- Rakkulainen ihottuma alkaa ilmaantua noin 14 vrk tartunnan saamisesta.
- Esiintyy erityisesti pään ja raajojen iholla, vähemmän vartalolla.
- Toisinaan rakkuloita on erittäin runsaasti vieri vieressä.
- Ihottuma ilmaantuu joka puolelle samanaikaisesti ja rakkulat ovat samassa kehitysvaiheessa.
- Isorokon rakkulat kehittyvät 6 vrk:ssa täyteen kokoonsa, noin 2—4 mm:n läpimittaisiksi, yhdistyvät usein suuremmiksi rakkuloiksi.
- Ne muuttuvat 2 vrk:ssa märkäisiksi kuumeen jälleen noustessa.
- Sen jälkeen ne alkavat kuivua ja rakkuloiden kohdalle kehittyy ruvet, jotka irtoavat parin viikon kuluessa.
Kaikki ihon eritteet ja ruvet sisältävät tartuttavaa virusta ja ovat siten tartunnanvaarallisia. Rakkuloiden kohdalle muodostuu matalana kuoppana selvästi näkyvät arvet.
Vaikeassa isorokossa kuolema seurasi joskus kuumeilun alkuvaiheessa, useimmiten kuitenkin rakkuloiden alkaessa muuttua märkäisiksi. Taudista toipuville jäi rokonarpien lisäksi niistä tai ihon märkimisestä johtuvia haitallisia arpeutumia, sokeutta, kuulon menetystä, munuaisvaurioita ja muita tulehduksia.
Saksalainen sanalasku sanoi: "Rakastumiselta ja isorokolta ei säästy kukaan."
Isorokkoa tunnetaan edellä kuvatun variola majorin lisäksi myös lievempi muoto, variola minor. Minorissa yleisoireet ovat vähäiset, rakkulat ovat pienempiä eivätkä ne muutu märkäisiksi. Minorin aiheuttajana on heikentynyt isorokkovirus tai tartunnan saaneella on ollut jäljellä vastustuskykyä aikaisemmin sairastetun taudin tai rokotuksen seurauksena.
Tehostetun rokotustoiminnan seurauksena isorokko väheni jatkuvasti.
Viimeinen luonnollinen tapaus todettiin vuonna 1977 ja pari laboratoriotartuntaa vuonna 1978. WHO saattoi vuonna 1980 julistaa isorokon tulleen hävitetyksi koko maapallolta. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin jokin tauti on saatu maailmasta hävitetyksi ihmisen kehittämien menetelmien ja toimenpiteiden seurauksena.
Nykyään Isorokkoa pelätään käytettävän biologisen sodankäynnin aseena.
Tuhkarokko l. morbilli
Suomen kielen tuhkarokko viittaa ihottuman runsaaseen hilseilyvaiheeseen.
Englannin kielessä tuhkarokon nimenä on measles. Se tarkoittaa alun perin veritäplää ja viittaa taudin ihottumaan.
Aikaisemmin käytännössä jokainen sai lapsena tuhkarokon, joka antoi elinikäisen suoja uutta tartuntaa vastaan.
Tuhkarokko leviää sairaista pisaratartuntana hengitysteiden ja silmien sidekalvojen kautta.
- Tartuntahetkestä noin 12 vrk:n kuluttua ilmaantuu nuhaa, yskää, silmien sidekalvojen punoitusta ja kuumetta.
- Sairas tartuttaa tautia edelleen jo näiden esioireiden aikana.
- Parin seuraavan päivän kuluessa tulee suun limakalvoille punoitusta ja poskien limakalvoille keskeltä sinertävän valkoisia täpliä, ns. Koplikin täpliä.
- Punoittava, aluksi pilkkumainen ja hieman nyppyläinen ihottuma alkaa korvien takaa ja otsalta, tummenee ja leviää laajempina läiskinä poskille, niskaan, rinnalle ja koko vartalolle ja viimeksi raajojen alueelle.
- Ihottuman tullessa on enemmän kuumetta ja silmät ovat usein valonarat.
- Ihottuma alkaa vaalentua muutaman päivän kuluttua samassa järjestyksessä kuin se on ilmaantunut ja häviää kokonaan runsaassa viikossa.
- Sen loppuvaiheessa iho hilseilee yleensä melkoisesti.
- Tuhkarokon jälkitauteja ovat monet bakteeritulehdukset.
- Taudin sairastaminen voi saada piilevän tuberkuloosin aktiiviseksi.
Virustutkimus sai uutta vauhtia vasta 1930-luvulta alkaen elektronimikroskoopin keksimisen ja viljelytekniikoiden kehittymisen seurauksena. Tuhkarokkoviruksen viljely aiheutti pitkään ongelmia. Sitä onnistuivat viljelemään vasta vuonna 1937 kananmunissa.
Sille kehitti käyttökelpoinen tuhkarokkorokote vuonna 1963.
Tulirokko l. scarlatina
Tulirokko, scarlatina, oli aikaisemmin pelottava tauti. Se oli yleisistä kulkutaudeista hengenvaarallisuudessa kuudes isorokon, punataudin, pilkkukuumeen, hinkuyskän ja tuhkarokon jälkeen. Vaikeissa epidemioissa tulirokkoon sairastui jopa 1/3 osa väestöstä, erityisesti lapset, imeväisiä lukuun ottamatta.
Erityisten tulirokkostreptokokkien olemassaolon varmistivat lopullisesti yhdysvaltalaiset George F. Dick, Gladys Henry-Dick ja A. R. Dochez vuonna 1923. Ihottuman takia tulirokkoa epäiltiin myös virustaudiksi.
Tulirokko leviää pisaratartuntana sekä märkäisten eritteiden välityksellä. Terveet tartunnankantajat voivat levittää tautia. Aikaisemmin on todettu myös kauppamaidon välityksellä syntyneitä epidemioita.
- Taudin itämisaika on 3–7 vrk
- Tautia esiintyi tavallisimmin syys-talvikauden aikana.
- Muista streptokokin aiheuttamista nielun tulehduksista tulirokon erottavat varsinkin kielen tyypillinen punoitus ja taudille ominainen ihottuma.
- Jonka hävittyä alkaa pitkään kestävä ihon pintakerroksen hilseily tai jopa kuoriutuminen levyinä.
Tulirokkoon ei ollut aikaisemmin mitään tehokasta hoitoa. Märkäisiä tulehduksia hoidettiin kirurgisin menetelmin.
Tulirokon tavallisimmat lisätaudit olivat välikorvan märkiminen, kartiolisäkkeen tulehdus ja usein kuulovauriot, kurkkupaise ja kaulan imusolmukkeiden märkiminen, nenän sivuonteloiden märkiminen, keuhkokuume, märkäinen keuhkopussintulehdus, erysipelas eli ruusu ja luumätä.
Aviopuolisot Dick kehittivät vuonna 1923 Dickin kokeen, tosin epäluotettavan, jossa ihoon ruiskutettu tulirokkotoksiini aiheutti tautia aikaisemmin sairastamattomilla punoittavan ihoreaktion.
Itävaltalainen P. Moser alkoi vuonna 1902 käyttää streptokokki-immuuniseerumia tulirokon hoidossa. Tulokset olivat suotuisia, mutta menetelmä ei tullut koskaan kovin yleiseksi. Tulirokkoa sairastamattomia voitiin immunisoida toksiinilla, mutta se antoi suojan vain pariksi vuodeksi. Sulfalääkkeet tulivat markkinoille 1930-luvun puolivälissä. Vaikka ne eivät tehonneet samalla tavalla tulirokkoon kuin muihin streptokokkitauteihin, niin ne vähensivät kuitenkin taudin komplikaatioita.
Penisilliinin käyttö mullisti 1950-luvulta alkaen tulirokon hoidon. Eristys voitiin lyhentää noin viikkoon ja lähiympäristö voitiin suojata sairastumiselta penisilliinin avulla.
Muita rokkoja ovat:
Parvorokko, erythema, ifectiosum, enterorokko.
Meningokokkitauti l. aivokalvontulehdus
Meningokokin aiheuttama hengenvaarallinen aivokalvontulehdus, johon liittyy yleensä korkeaa kuumetta, päänsärkyä ja niskajäykkyyttä, on aikoinaan tunnettu eri tavoin taudin tyypillisiä oireita kuvaavilla nimillä.
Kun taudin syyksi sittemmin ruumiinavauslöydösten perusteella osoittautui aivokalvojen märkäinen tulehdus, tauti sai latinankielisen nimen meningitis purulenta tai meningitis cerebrospinalis (meningitis, aivokalvon tulehdus; purulenta, märkäinen; cerebrospinalis, aivojen ja selkäytimen). Taudin rajuuden vuoksi sillä oli myös nimenä meningitis siderans (lat. sidus, myrsky) tai tarttuvuuden vuoksi meningitis epidemica (kulkutautina leviävä).
Meningokokin aiheuttama tauti on bakteeriperäisistä aivokalvontulehduksista ainoa selvästi epidemioina leviävä, mutta sitä esiintyy usein myös yksittäisinä tapauksina. Tauti on yleensä hengenvaarallinen, joskin bakteerin voimakkuus voi vaihdella eri epidemioissa. Kuolema voi seurata jo 12–24 tunnin kuluessa oireiden alkamisesta.
Taudille on ominaista bakteerien leviäminen vereen, bakteriemia eli "verenmyrkytys". Juuri siihen liittyvät usein alkuvaiheessa pienet verenpurkaumat eli petekkiat ihossa. Vaikeissa, nopeasti etenevissä tapauksissa syntyy ihossa, limakalvoilla ja sisäelimissä endotoksiinišokin seurauksena laajoja verenpurkaumia, jotka tuhoavat mm. lisämunuaisten toimintakyvyn. Meningokokkimeningiitistä toipuville voi jäädä vakavia keskushermosto-oireita, joita ovat esim. kuurous ja tylsistyminen. Meningokokkia on todettu ainoastaan ihmisellä.
Von Albrecht ja Anton Ghon kiinnittivät jo vuonna 1901 huomiota siihen, että näennäisesti terveillä ihmisillä, joilla ei ollut mitään yhteyttä meningiittisairaisiin, saattoi olla meningokokkeja nenänielussaan.
Suomessa oli useita C-tyypin meningokokin aiheuttamia tapauksia vuosina 1973–1976. Epidemian päättymistä nopeuttivat vuodesta 1974 suoritetut laajat rokotukset lasten ikäluokissa ja puolustusvoimissa. Suomessa on ollut viime aikoina vuosittain noin 50 tautitapausta, joista useimmat ovat olleet erillisiä ja vain osa muutamien tapausten pienepidemioita.
Tuberkuloosi
Tuberkuloosin aiheuttaja, Mycobacterium -sukuun kuuluva sauvabakteeri (Mycobacterium tuberculosis), on kaikesta päätellen ilmaantunut elolliseen maailmaan paljon ennen ihmissukua. Tuberkuloosin historia ihmisen sairautena on luultavasti yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia.
Ihmisen tuberkuloosin muodoista tärkein on ollut keuhkotuberkuloosi eli keuhkotauti.
Ihmisellä tuberkuloosia on aiheuttanut pääasiallisesti kaksi eri bakteerilajia, Mycobacterium tuberculosis (humanus) eli ihmisen tuberkuloosibakteeri ja Mycobacterium (tuberculosis) bovis eli naudan tuberkuloosibakteeri. Ihmistuberkuloosi levisi yleensä ihmisestä toiseen yskimisen ja yskösten välityksellä keuhkotartuntana, kun taas nautatuberkuloosi levisi sairaista lehmistä maidon mukana suoliston kautta. Nykyään maidon pastörointi eli lyhytaikainen kuumentamisen avulla vähennetään taudin tartuntaa sekä väestön että karjojen keskuudessa.
Hyvin suuri osa ihmisistä sai aikaisemmin tuberkuloosin tartunnan, mutta useimmilla tauti jäi puhkeamatta ensitartunnan parantuessa elimistön vastustuskyvyn ansiosta.
Ihmistuberkuloosi aiheutti enimmäkseen keuhkotautia, nautatuberkuloosi pääasiallisesti imusolmuketuberkuloosia eli risatautia, luu- ja niveltuberkuloosia sekä suolistotuberkuloosia.
Tuberkuloosi oli kuitenkin yleistauti, joka saattoi esiintyä missä tahansa elimessä. Taudin usein esiintyviä muotoja olivat mm. aivokalvojen, munuaisten, suoliston, ihon, luiden ja nivelten sekä selkärangan tuberkuloosi. Kuolinsyynä oli tavallisesti keuhkojen tuhoutuminen, yleistynyt tuberkuloosi eli miliaarituberkuloosi tai tuberkuloottinen aivokalvontulehdus. Ennen tuberkuloosin tehokasta hoitoa kuolleisuus tautiin oli suurinta pikkulapsilla, 20—35 -vuotiailla ja 60 vuotta täyttäneillä.
Tuberkuloosia hoidettiin ennen kotikeinoin voitelemalla iho hunajalla, tervalla ja mentiin saunaan.
Avotubi, esim. sormessa, hoidettiin laittamalla siihen lampaan nahkaa.
Mutta tuberkuloosibakteerin keksiminen antoi vauhtia tuberkuloosin hoidon kehittämiselle.
Kaikkialle perustettiin uusia tuberkuloosiparantoloita, osittain sairauden hoidon vuoksi, osittain tartunnanvaarallisten potilaiden eristämiseksi. Yleisöä alettiin valistaa eri tavoin tartuntavaaran vähentämiseksi. Ensimmäinen avohoidon tuberkuloosihuoltola avattiin tiettävästi vuonna 1887 Edinburghissa Skotlannissa.
Italialaisen Carlo Forlaninin vuonna 1888 aloittama ilmarintahoito eli "typetys" muodostui tärkeäksi keuhkotuberkuloosin hoitomenetelmäksi, joka oli käytössä aina 1950-luvulle saakka. Norjalainen lääkäri Nils Ryberg Finsen totesi vuonna 1893, että ultravioletit valonsäteet tappoivat tuberkuloosibakteereja. Sen johdosta ultraviolettilamppuja käytettiin kauan aikaa ihotuberkuloosin ja myös imusolmuketuberkuloosin hoidossa. Aivan ratkaiseva merkitys keuhkotuberkuloosin toteamisen kannalta oli keuhkojen läpivalaisulla ja kuvauksella, joka tuli mahdolliseksi Conrad Wilhelm Röntgenin keksittyä vuonna 1895 ns. X-säteet, jotka meillä tunnetaan paremmin röntgensäteinä hänen nimensä mukaan.
Noihin aikoihin myös ihmisellä käytettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tuberkuloositartunnan toteamiseksi menetelmiä, jotka perustuivat tuberkuliinin aiheuttamaan ihoreaktioon. Tunnetuimmat niistä olivat Mantoux'n ihonsisäinen ruiskutusmenetelmä, Pirquet'n ihonaarmutusmenetelmä ja Moro'n salvakoe. Niiden avulla voitiin varsinkin lapsilla todeta, olivatko he ehkä saaneet tuberkuloositartunnan ilman vielä havaittavia oireita.
Ranskalaiset Albert Calmette ja Camille Guérin kehittivät vuosina 1906—1911 heikennetyn nautatuberkuloosibakteerin (BCG, Bacillus Calmette-Guérin) ja valmistivat siitä vuonna 1921 tuberkuloosirokotteen. Sitä käytettiin vuodesta 1926 alkaen, mutta Suomessa se tuli yleiseen käyttöön vasta 1940-luvulla.
Röntgenlaitteiden yleistyminen helpotti alkavan ja piilevän keuhkotuberkuloosin toteamista ja hoitoon saamista. Merkittävä edistysaskel keuhkotuberkuloosin toteamiseksi oli joukkotarkastusten käyttöön ottaminen. Niiden avulla saatiin hoitoon suuri määrä sairaita, joiden oireet olivat niin piileviä, että he eivät osanneet hakeutua hoitoon. Aluksi tarkastukset perustuivat lääkärin suorittamaan keuhkojen kuunteluun, mutta jo 1930-luvulta alkaen ryhdyttiin suorittamaan joukkotarkastuksia siirrettävillä röntgenlaitteilla.
Keuhkotaudin hoito perustui kauan yleiskunnon kohottamiseen joko kotioloissa tai entistä useammin parantoloissa. Eräs yleinen hoitotapa oli makuuttaminen avoimissa ulkoilmahalleissa useita tunteja päivässä. Ilmarintahoito yleistyi, mutta sen ohella kehitettiin muitakin menetelmiä sairastuneen keuhkon lepotilaan saattamiseksi. Vuonna 1907 tehtiin ensimmäinen thorakoplastia eli rintakehän muovausleikkaus. Lisäksi otettiin 1910-luvulla käyttöön palleahermon katkaisu ja ns. öljyrintahoito.
Toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun loppupuolella kehitettiin ensimmäiset tuberkuloosibakteeriin tehoavat lääkkeet.
Streptomysiini keksittiin vuonna 1943 ja PAS eli para-amino-salisyylihappo vuonna 1946. Ne saatiin yleiseen käyttöön kolme—neljä vuotta myöhemmin. Varsinkin streptomysiinin teho oli erinomainen, mutta lääkkeellä oli toisaalta merkittäviä sivuvaikutuksia. Heti 1950-luvun alkutaitteessa saatiin käyttöön vielä pari uutta lääkettä, tiosemikarbatsoni ja isoniatsidi eli INH.
Toinen merkittävä muutos tapahtui 1960-luvulla. Anestesiamenetelmien kehittymisen seurauksena voitiin lääkehoidon pettäessä suorittaa entistä turvallisemmin keuhkojen vaurioituneiden osien poistoja, jolloin toipuminen nopeutui ja voitiin yleensä välttyä aikaisempien hoitomenetelmien haitallisilta myöhäisvaikutuksilta.
Jälleen 1970-luvun alkuvuosina saatiin uusia lääkkeitä, mm. rifampisiini ja etambutoli.
Uusien lääkkeiden seurauksena tuberkuloosin hoitoajat ja työkyvyttömyysajat lyhenivät edelleen voimakkaasti.
Parantumatonta keuhkotuberkuloosia sairastavia ja tautia levittäviä potilaita ei enää juuri ole, joitakin alkoholisteja lukuun ottamatta. Uusien tuberkuloositapausten määrä onkin laskenut selvästi. Niistä huomattava osa on nykyään imusolmuketuberkuloosia ja keuhkotuberkuloosia ilmenee pääasiallisesti vanhemmissa ikäluokissa.
Tuberkuloosin hoito on 1980-luvun lopulta alkaen kohonnut uudelleen valokeilaan. Ns. kehittyvissä maissa tuberkuloosi on yhä yleinen ja vaikea ongelma. Suomeen tulee pakolaisia ja turvapaikanhakijoita monista maista, joissa on paljon tuberkuloosia, minkä vuoksi tartunnan mahdollisuudet ovat jälleen lisääntymässä meilläkin. Sitä paitsi tuberkuloosi on eräs niistä sairauksista, joiden tartunnan tai puhkeamisen riski on erityisen suuri potilailla, jotka sairastavat immuunikatoa eli AIDSia.
Ongelmana on viime vuosina ollut lisäksi tuberkuloosibakteerien kehittyminen vastustuskykyisiksi bakteerilääkkeitä kohtaan, varsinkin jos hoito jää liian lyhyeksi tai lääkkeiden käyttö on epäsäännöllistä. Aluksi voitiin käyttää tarvittaessa useamman lääkkeen yhdistelmähoitoa. Ajan kuluessa on tullut esiin useita tuberkuloosibakteerin muunnoksia, jotka ovat vastustuskykyisiä useita tai jopa kaikkia tunnettuja bakteerilääkkeitä kohtaan. Näiden vastustuskykyisten bakteerien osuus uusissa taudintapauksissa on ollut jatkuvasti kasvussa.
Polio, l. poliomyeliitti
On viruksen aiheuttama keskushermostonsairaus, jota aikaisemmin sanottiin myös lapsihalvaukseksi. Poliovirus tuhoaa selkäytimen, etusarvientumakkeita, jolloin näistä lähtevät hermot lamaantuvat ja vastaavissa lihaksissa ilmenee kipuja ja halvausoireita.
Jos hengityslihakset halvaantuvat potilas joutuu riippuvaiseksi hengityslaitteesta.
Osa halvauksista paranee myöhemmin.
Alkavan polion oireita ovat kuume, kurkkukipu, kovapäänsärky, pahoinvointi, niskanjäykkyys ja lihaskivut. Ne katoavat muutamassa päivässä ja potilas on terve, ellei halvauksia kehity.
Tartunta ei useinkaan johda edes havaittavaan sairastumiseen, mutta kylläkin vasta aineiden muodostumiseen. Juuri tämän vuoksi sairautta ilmeni ennen lähinnä lapsilla; aikuiset olivat sen joko sairastaneet tai tullet sille immuuneiksi.
Kurkkumätä
Kurkkumätä eli difteria on bakteerin aiheuttama nenänielun tulehdus. Vaaralliseksi taudin tekee bakteerin erittämä myrkky eli toksiini, joka voi vaurioittaa hermoja, munuaisia ja sydänlihasta.
Kurkkumätätoksiinia vastaan voidaan suojautua rokotuksella.
Tautia on ollut epidemianomaisesti Venäjällä, Ukrainassa, Kaukasiassa, Keski-Aasiassa sekä Baltiassa. Epidemia alkoi laantua vuonna 1995. Tartunta edellyttää lähikontaktia tartuttavaan, esim. yhteisten juomalasien käyttöä, saman pullon suusta juomista tai suutelua.
Rutot
Teorian mukaan rutto hävisi koska Mustarotta joutui väistymään suuremman, väkivaltaisemman ja kylmään ilmastoon paremmin sopeutuvan Isorotan tieltä. Suomesta viimeiset Mustarotat saatiin luonnosta kiinni vuonna 1924.
Yleisesti rutto on vielä tänäkin päivänä vakava kulkutauti jos se pääsee riistäytymään laajalle alueelle, huolimatta siitä että sitä voidaan hoitaa lääkkeillä.
WHO:n suosituksena on, etteivät turistit menisi maihin joissa ruttoa on tavattu, koska se voi kulkeutua takaisin kotimaahan.
Ruttoa voidaan hoitaa antibiooteilla, ja sen leviämistä ehkäistään tiukoilla kansainvälisillä karanteeni määräyksillä ja rottien hävittämisellä.
Kaikista vakavista kulkutaudeista käytettiin ennen nimitystä, rutto.
Leviäminen. Rutto on jyrsijöillä endeemisenä (paikallisena) esiintyvä tauti, jonka aiheuttaa yersinia pestis-bakteeri. Bakteeri tulee rotan kirpun välityksellä ihmiseen. Ruttoa on kaksi päämuotoa, paise-rutto; silloin imusolmukkeet turpoavat nivustaipeissa, ihoon tulee kipeitä paiseita ja haavoja. Ihoverenvuodot tekevät ihosta mustan ja ihosolmukkeet voivat puhjeta ja vuotaa erittäin tarttuvaa märkää. Ihmisten eritteiden kautta leviäminen on mahdollista.
Keuhko-rutto; itsenäinen sairaus, ihmisestä toiseen pisara tartuntana tarttuva, esiintyy voimakkaana keuhkokuumeena. Paiserutto voi muuttua keuhkorutoksi ja tarttua ihmisestä toiseen.
Keuhkorutto etenee hyvin nopeasti, muutaman tunnin kuluttua sairauden alkamisesta ihmistä uhkaa kuolema.
Jänisrutto
Tularemia eli jänisrutto on Suomessakin kesäisin ja syksyisin ihmisillä toisinaan todettava bakteerin aiheuttama sairaus, joka on kuitenkin varsinaisesti jyrsijöiden ja lintujen tauti. Suomalainen nimitys jänisrutto osoittaa taudin tavallisimman tartuntalähteen Suomessa, siis jäniksen.
Tautia jyrsijöistä ihmiseen ja muihin eläimiin levittävät useat verta imevät niveljalkaiset, kuten hirvipaarma, mäkärät ja hyttyset, täit sekä puutiaiset. Suomessa tartunnan levittäjinä ovat yleisimmin mäkärät ja hyttyset. Meillä tauti rauhoittuu syksyllä niiden kuollessa yöpakkasten johdosta.
Tularemiaa esiintyy kaikkialla maapallon pohjoisen puoliskon lauhkeilla alueilla. Ihmisten saamien tartuntojen määrä on yhteydessä jyrsijäkantojen suuruuteen.
Suomessa ensimmäiset tularemiatapaukset ihmisillä todettiin vasta vuonna 1966.
Infektion tartuntapaikassa on tavallisesti punoittava turvottuma, joka voi olla melko huomaamaton. Alueelliset imusolmukkeet ovat yleensä suurentuneet ja potilaalla on kuumetta, joka voi olla septistä. Keuhkojen kautta saadussa tartunnassa paikallisoireet voivat puuttua. Tauti kestää 2—4 viikkoa ja kuolleisuus siihen on 4—5 %. Suomessa tapaukset ovat olleet yleensä melko lieviä.
Tauti on Suomessa luokiteltu ilmoitettavaksi yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.
Tautiin tehoavat erityisesti streptomysiini sekä siprofloksasiini. Streptomysiinille kehittyy kylläkin usein resistenssi jo muutamassa päivässä. Sairastettu tauti antaa yleensä pitkään kestävän suojan uutta tartuntaa vastaan. Tautia vastaan on olemassa rokote, jonka antama suoja kestää muutaman vuoden. Sen käyttöön ei ole normaalioloissa erityistä tarvetta. Se saattaa tulla kysymykseen lähinnä, jos on syytä pelätä tularemian käyttöä biologisena aseena.
Myyräkuume
Myyräkuume eli nephropathia epidemica on viruksen aiheuttama verenvuotokuume, joka on tautiryhmän ainoa edustaja Suomessa.
Tilastojen mukaan myyräkuume on Suomessa suhteellisesti yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Maassamme todettiin 1980-luvun puolivälissä myyräkuumetta noin 150 tapausta vuosittain. Sen jälkeen määrä on noussut 150–300 tapauksella vuosittain ja vuosina 1992–1994 niitä oli jokaisena vuotena jo noin 1200. Vuonna 1999 tapauksia oli noin 2300 ja vuonna 2002 vähän yli 2550, välivuosina noin 1500. Lisäksi lievät tapaukset jäävät yleensä tilastojen ulkopuolelle.
Samantyyppistä tautia esiintyi Euroopassa ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1914–1918 ranskalaisten sotajoukkojen keskuudessa länsirintamalla.
Suomalainen Fredrik Saltzman mainitsi vuonna 1945 eräässä Läkartidningenin artikkelissa munuaisoireisen kuumetaudin, jota oli todettu vuosina 1942–1943 Pohjois-Suomessa suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden keskuudessa. Tautia esiintyi silloin huomattavan suurena epidemiana Sallan rintamalohkolla.
Tauti varmistui myyräkuumeeksi vasta paljon myöhemmin suoritettujen vasta-ainemääritysten perusteella.
Suomessa tauti tuli uudelleen valokeilaan, kun munuaistauteihin erikoistunut Börje Kuhlbäck havaitsi taudintapauksia 1960-luvulla.
Punaruskeiden metsämyyrien levittämän viruksen aiheuttama myyräkuume on tavallisesti melko vaaraton tauti, päinvastoin kuin muut verenvuotokuumeet, jotka ovat usein hengenvaarallisia. Myyristä noin kolmannes on viruksen tartuttamia ja ne levittävät koko elinaikansa virusta ympäristöön eritteissään, erityisesti virtsassaan. Myyräkuumeen tartunnan vaara on suurin syyskesällä ja syksyllä, varsinkin runsaina myyrävuosina. Joskus sen saa myös talvella tai keväällä maatalojen, teollisuuslaitosten ja kesämökkien ulkovarastoja siivotessa, myyrillä kun on tapana oleilla niissä talvikauden aikana ravintoa etsimässä. Kuolleiden metsämyyrien koskettelua on vältettävä. Tauti ei tartu tiettävästi ihmisestä toiseen.
Myyräkuumeen itämisaika on noin kolme viikkoa, mutta se vaihtelee yhdestä kahdeksaan viikkoon. Taudinkuvaan kuuluvat äkillisesti alkanut korkea kuume, päänsärky ja pahoinvointi sekä selkä- ja vatsakivut. Melko tyypillistä on silmien muuttuminen ohimenevästi likinäköisiksi, niin että kauas katsoessa näkökenttä on hämärä. Muutaman päivän kuluttua virtsan tulo vähenee tai lakkaa kokonaan, jolloin esiintyy vastaavasti turvotusta. Virtsan tulo lisääntyy tavallisesti jo viikon kuluttua ja sitä seuraa tavallista runsaamman virtsantulon vaihe.
Myyräkuumeen hoitoon ei ole käytettävissä mitään sen aiheuttajaan tehoavaa lääkettä. Näin ollen hoito on oireen mukaista ja elimistön omia voimia tukevaa. Taudin oireet korjaantuvat yleensä parissa viikossa, mutta voimattomuutta voi esiintyä useampia viikkoja. Munuaisten toiminnan häiriintyessä pitkäaikaisesti voidaan tarvita dialyysihoitoa.
Espanjantauti
Espanjantautiin (vv.1918-1920) kuoli 30 miljoona ihmistä. Vuosisatamme tuhoisin kulkutauti oli influenssapandemia eli maailmanlaajuinen epidemia. Se puhkesi ensimmäisen maailmansodan alussa ja tappoi enemmän ihmisiä kuin mitä sota tantereilla kuoli.
Sisällissodan runtelema syrjäinen Suomi ei säästynyt taudilta vaan tuhannet menehtyivät ja sadattuhannet sairastuivat.
Suomalaisissa lehdissä ilmestyi kesäkuussa 1918 pikku uutisia, joissa kerrottiin omituisen taudin leviävän espanjassa. Maan asukkaista lähes joka toinen oli sairastunut tautiin, kuningaskin oli tauti vuoteella. Epidemian uskottiin alkaneen espanjassa ja influenssapandemiaa alettiin länsimaisessa lehdistössä kutsua espanjantaudiksi.
Espanjalaisilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä taudin alkamisen kanssa.
Ensimmäiset sairastapaukset kuitenkin raportoitiin Kansasin sotilasleirillä, yhdysvalloissa.
Sotilaat toivat taudin mukaan meren yli Ranskaan.
Sensuuri piti kuitenkin tiedot kuolon uhreista pois ihmisten korvista, ja uutisiin tauti pääsi vasta levittyään Espanjaan, pois sotilas maista.
Vaikka influenssa yleensäkin tappaa vanhempia ihmisiä, tämä tauti kuitenkin pääsi käsiksi 25-35-vuotiaisiin terveisiinkin ihmisiin.
Espanjantautivirus eteni hanakasti keuhkoihin asti kun tavallisesti influenssa virukset eivät etene ylä-hengitysteitä syvemmälle.
Taudin aiheutti ilmeisesti geneettisesti täysin uuden tyyppinen ärhäkkä virus, jota vastaan koko maapallon väestö oli suojaton.
Espanjantauti saapui Suomeen, ilmeisesti itämeren ja suomenlahden laivaliikenteen mukana. Tauti iski pahaan aikaan, kesäkuun lopulla 1918. Sisällissodan takia tauti levisi nopeasti ympäri maata, koteihinsa palaavien sotilaiden ja vankien mukana.
Sairastapauksia oli runsaasti mutta yleensä tauti oli vielä lievää.
Sen sijaan vankityrmissä viruville tauti koitui turmioksi.
Loppukesällä tauti hävisi, ilmaantuakseen heti syksyllä uudestaan.
Syksyllä 1918 oli tosi kyseessä, tauti levisi räjähdyksenomaisesti maan joka kolkkaan, ja oli paljon tappavampi kuin kesällä. Lokakuu oli monelle mustakuukausi.
Lehdissä ilmoitettiin kansalle että taudin saaminen oli kiinni heistä itsestään, ja varoitettiin saamasta tautia turhaan. Henkilökohtaista puhtautta, erityisesti käsienpesua, pidettiin tärkeänä.
Viimeinen tauti aalto tammi-helmikuussa 1920 oli erityisesti Lapissa kohtalokas.
Lapissa kerrottiin taisteltavan elämästä ja kuolemasta.
Espanjantautiin kuoli kahdessa kuukaudessa noin 200 henkeä. Eli lähes 10 % Lapin väestöstä.
Aikalaiset katsoivat suuren kuolleisuuden johtuneen taudin poikkeuksellisen ankarasta luonteesta ja lähes täydellisestä hoidon puutteesta. Syiksi nähtiin niukka ja yksipuolinen ravinto sekä huonot hygieeniset olot.
Jos tauti ei tappanut, niin jälkitaudit tappoivat.
Ensi oireiden ilmaantuessa hikoilu ajateltiin hyväksi ja sairaalle suositeltiin lämmintä kylpyä ja höyrykaappia, tai hänet käärittiin kuumiin lakanoihin.
Sen jälkeen Espanjantauti potilaille määrättiin vahvistavia kamferin-tippoja, aspiriinia, konjakki, ja tarpeen vaatiessa sydänlääkkeitäkin. Kuumeen noustua varoittelivat lääkärit kylvyistä ja saunomisesta.
Kansalaiset olivat silti vakuuttuneita saunan tehosta. Kuolleita oli Suomessa lähelle 20 000 henkeä, maailman 30 miljoonasta.
KOE: Erityiskasvatuksen Koe 2003
1. Pohdi miksi poikkeavalla lapsella on usein heikko itsetunto? Miten voisit estää sen syntymisen?
Jos lapsella on poikkeavuuksia, itsetunnon aleneminen on todellakin todennäköistä.
Ensinnäkin lapset jotka eivät ymmärrä erilaisuutta, usein käyttäytyvät sitä kohtaan pelonsekaisin tuntein. Jos lapsi pelkää jotain hän usein yrittää haukkumalla saada otetta siihen mitä ei ymmärrä, aikuisen on heti puututtava tähän, ja kerrottava miksi toinen lapsi on erilainen ja ettei se ole häpeällistä eikä sitä tarvitse pelätä.
Lapsen itsen kanssa on puhuttava ja kerrottava mitä maailmassa tapahtuu, ja että kaikki eivät välttämättä tule hyväksymään erilaisuutta, mutta suurin osa tulee kyllä.
Lasta pitää kannustaa harrastuksiin ja avoimeen kanssakäymiseen muiden lasten kanssa. Joskus terapiakin voi olla tarpeen, mutta on tärkeää keskustella ja saada aikaan onnistumisen kokemuksia eri osa-alueilla jotta heille tulisi tunne että he osaavat siinä missä muutkin, vaikka olisivatkin erilaisia mieleltään tai olemukseltaan.
Se ettei ole samanlainen kun muut on yksi suurimmista vioista joita nykypäivän lapsilla voi olla, sillä täysin normaalitkin lapset pyrkivät siihen. Lapsia koulu kiusataan paljon enemmän kuin ennen, sillä useimmat vanhemmat eivät ole kertoneet lapsilleen alusta alkaen, mitä erilaisuus on ja miten käyttäydytään erilaisten ihmisten seurassa.
Erilaisuudesta tulee puhua.
Lapsille on hyvä kertoa, kuinka kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan älykkäitä ja tuntevia ihmisiä, ja että se millainen ulkokuori meillä on, ei peitä sitä kuka me todella sisimmässämme olemme.
Esimerkkinä voi antaa Stephen Hawkins, joka ulkokuorestaan huolimatta on yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä.
Erilaisille lapsille on hyvä antaa roolimalleja erityisistä ihmisistä jotka ovat pärjänneet elämässään todella hyvin, vammaisurheilija, tutkijat, perheen isät ja äidit.
Mutta kaikkein tärkeintä on että lapsen ja muiden ihmisten kanssa keskustellaan.
Tietämättömyys on pahinta, se lietsoo pelkoa ja ahdistusta joka manifestoidaan aivan väärällä tavalla.
2. Miten FAS-lapset ja autistiset lapset eroavat toisistaan, ja onko heissä tai heidän hoitamisessaan samankaltaisuuksia?
Fetaalinen alkoholisyndrooma. Eli Alkoholin aiheuttama sikiö vaurio. FAS oireyhtymä johtaa usein lievään tai keskivaikeaan kehitysvammaisuuteen. Vammautumisen syynä on äidin säännöllinen alkoholinkäyttö.
FAS-lapset ovat;
Pieniä ja pienipäisiä,
Heillä saattaa olla epämuodostumia ja sydänvikaa sekä munuaisvikaa,
Heillä voi olla ylimääräisiä varpaita tai sormia,
Sekä kampurajalat,
Heidän kasvonpiirteensä ovat erilaiset, nenä on lyhyt ja leveä, sieraimet näkyvät ja heiltä puuttuu nenänalusvako, korvat ovat matalalla ja ylähuuli on kapea tai ohut.
Nämä lapset kasvavat usein hitaasti, samoin kuin Autistisetkin lapset.
FAS-lapset ovat iloisia, avoimia ja ujostelemattomia.
Ylivilkkaus, keskittymiskyvynpuute ja oppimisvaikeudet ovat yleisiä. Heillä on myös sopeutumisvaikeuksia sekä sosiaalisia vaikeuksia, samoin kuin Autistisellakin lapsella.
Vaikeissa tapauksissa heillä on kehitysvaikeutta ja lievissä tapauksissa oppimis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä. Samoin kuin Autistisellakin lapsella.
FAS-lapsi elää tässä hetkessä, hän saattaa olla peloton, eikä tajua tekojensa seurauksia ja siten hän on altis tapaturmille. Kipukynnys on korkea, joten kivusta valitetaan vain jos jotain todella kivuliasta sattuu.
Puheenkehitys usein viivästyy FAS-lapsilla ja he saattavat kaiunomaisesti toistaa kuulemaansa puhetta, samoin kuin Autistinenkin lapsi.
Asbergerin syndrooma eli oireyhtymä on neurobiologinen keskushermoston häiriö, joka näkyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Myös saattaa ilmetä kielellisen ja ei kielellisen kommunikoinnin vaikeuksia, toistuvaa käyttäytymistä ja toimintoihin juuttumista sekä poikkeavaa reagoimista aisti ärsykkeisiin.
Asberger-lapsi on;
Vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (kuten FAS-lapsillakin)
Kapeat kiinnostuksen kohteet (kuten FAS-lapsillakin)
Pakottava tarve juuttua rutiineihin tai harrastuksiin
Puheen ja kielen kehityksen ongelmat (kuten FAS-lapsillakin)
Nonverbaaliset kommunikointi ongelmat
Motorinen kömpelyys
Valtaosa näistä lapsista on normaaliälyisiä, vaikka keskittyminen takkuileekin.
Lasten diagnoosi voidaankin yleensä antaa vasta 7 – 10 vuoden iässä.
Autismissa lapsi välttää katse kontaktia ja kosketusta eikä ole aivoin kuten FAS-lapsi.
Puhe saattaa olla kaikumaista, ei itse puhuttua. (kuten FAS-lapsillakin)
Autismia on kolmessa luokassa, Sosiaalinen häiriö, Kielellinen ja ei kielellinen häiriö sekä Merkillisen rajoittuneet toiminnat ja harrastukset.
Sosiaalisten vaikeuksien vuoksi molemmille olisi hyvä olla henkilökohtainen avustaja. Sekä heidät olisi hyvä pistää mahdollisimman pieniin ryhmiin.
Selvät rajat on hyvä olla molemmilla.
Kuntoutuksessa on hyvä käyttää erilaisia terapioita kuten, toiminta-, puhe-, ratsastus- ja musiikkiterapiaa, sekä tukikeskusteluja.
Kaikki lapset tarvitsevat jonkinlaista kosketusta, ja tähän tulee kiinnittää huomiota.
3. Minkälaista toimintaa suunnittelisit näkövammaiselle lapselle päivähoidossa?
Toiminnasta pitäisi keskustella yhdessä silmälääkärin, optikon, näön käytönopettajan, liikkumis- ja päivittäistoimintojen ohjaajan, fysioterapeutin ja kuntoutusohjaajan kanssa.
Lapselle joka tulee päivähoitoon, pitäisi erityisesti saada näitä apuja;
Kirkaslamppu jos lukee kirjoja (isokirjaimisia kirjoja, jotta näkee oppimiaan kirjaimia), värikkäät aterimet, sekä värikkäät esineet joita päivän aikana käytetään. Terävät kulmat, maton repsottavat reunat, tehdään vaarattomiksi, hyödyntäen sisustuksessa vahvoja värejä.
Joskus on hyvä ettei valot olisi liian kirkkaat, hämäräkin auttaa jos näköä on jäljellä vain vähän.
Myös puhuvia laitteita tulisi olla.
Sekä pinnat eivät saisi kiiltää liikaa, vahapinnat esim; pöydillä, ovat tarpeen.
Lapsen olisi hyvä tulla tutustumaan päiväkotiin ennen kuin sinne hänet tuodaan pysyvästi, hänen on hyvä hahmottaa miltä tila näyttää tyhjänä ja vasta myöhemmin mitä kaikkea lapset tuovat ympäristöön.
Ja aluksi olisi hyvä olla joku joka auttaa sopeutumaan kaikkeen vaikka toinen vanhemmista, kunnes lapsi alkaa tottua uuteen hoitopaikkaansa.
Tehtävät ja toiminta tarhassa tulisi olla näköä kehittävää tai yllä pitävää toimintaa, ja toimintaa selitettäessä kerrottava kaikki ohjeet suullisesti ja selvästi.
Kielellisen ulostulon pitäisi olla selkeää ja täsmällistä. Se että aikuinen puhuu pehmeästi auttaa lasta saamaan häneen paremman yhteyden.
Lapsen kanssa tulee käyttää samoja termejä, kuten esim; tule katsomaan ja oletko nähnyt?
Leikki on lapselle aina parasta, mutta sen ohella voidaan tehdä harjoituksia, näön kehittämiseksi.
Ilman liiallista painetta, sillä juuri nyt lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksiaan, selvitäkseen muiden joukossa omana itsenään, yksilöllisenä.
Muitakin aisteja on hyvä kehittää, kuten kuuloa ja haju- , tunto- ja makuaisteja, sillä näkökyvyn lisäksi myös niitä tarvitaan.
Muotojen tunnustelu on tärkeää käden motoriikan kannalta.
Lasta tulee ohjata toimintaan hellästi vaikka hän vetäytyisikin ja alkaisi ilmentää eri maneereja.
Lapsi on hyvä ottaa syliin jotta hän oppisi tuntemaan olonsa turvalliseksi uudessa ympäristössä.
Lapsella tulisi olla mahdollisuus liikuntaan joka auttaa saamaan yhteyden vartaloonsa ja voisi ilmentää itseään myös tällä tavalla.
Motorinen kehitys on usein hidasta juuri siksi liikunta voi auttaa siihen että lihavuutta ei synny, eikä syrjäytymisen riski kasva.
Muille lapsille on hyvä kertoa, ettei uusi lapsi näe kunnolla ja mitä voi tapahtua tunnilla.
Lapsi oppii suurenosan sosiaalisesta käyttäytymisestään juuri päivähoidossa, joten sitä tulee tukea ja antaa lapselle aikaa perustaa suhteita jotka omalla tavallaan ehkäisevät syrjäytymistä.
Mutta lasta pitää kuitenkin kohdella lapsena, ilman liian syvää erikoiskohtelua.
Liiallinen paapominen voi johtaa myöhempiin ongelmiin.
Lapsi on hyvä sijoittaa pysyvään pienryhmään.
Rauhallinen ympäristö soveltuu hänelle hyvin, sillä liian meluisa voi olla kaoottinen, esim; Steiner päiväkoti hiljaisena paikkana sopii hyvin.
Hoitajan ja vanhempien tulee keskustella usein päivän tapahtumista, jos lapsella on sisaruksia ne olisi hyvä sijoittaa samaan ryhmään.
Rytmi tulee säilyttää varsinkin unen ja toiminnan kanssa, jälleen kerran Steiner päiväkoti, jonka toiminta perustuu rytmiin, on olisi ihanteellinen.
4. Henkilökohtainen avustaja.
Ensinnäkin tuki on tavallisissa arkisissa asioissa auttamista.
-Kaikessa ei saa avustaa muuten lapsen yhteys toisiin katkeaa. Lapsi tarvitsee aina onnistumisen kokemuksia ja epäonnistumisia siinä missä normaalitkin lapset. Pettymykset opettavat moraalia ja itsetuntokin kehittyy. Jos lapsi tyydytetään täysin hänen ei tarvitse oppia, ja juuri oppimista hän tarvitsee. Hänen täytyy itse saada oppia, niin että muutkin lapset näkevät hänet tasavertaisena, ei lellittynä.
Ohjeet lapselle annetaan vasta kun tilanne vaatii.
-Liika paapominen antaa lapselle kuvan ettei hän tiedä, eikä voi.
Turhat säännöt ja kieltäminen voidaan unohtaa.
-Jos lapselle kokoajan hoetaan käskyjä tulee hänestä arka tarttua kommunikointiin ja tilanteisiin.
Uhmakohtaus ei kuitenkaan muuta sääntöjä.
-Sovitut säännöt pitävät, ei liikaa vapauksia eikä liikaa lipsumista, sillä kaikkia tulee koskemaan samat säännöt jotka auttavat lasta samaistumaan muihin lapsiin. Ottaen huomioon lapsen erityisvaikeuksista johtuvat seikat.
Avustajan tulee olla rehellinen.
-Jos jostain sovitaan se pitää, ja jos lapsi kysyy jotain hänelle kerrotaan totuus, sillä ei kukaan tule totuutta aina hänelle kaunistelemaan.
Luottamus on ansaittava.
-Lapsen tulee tietää että hän voi puhua ja luottaa avustajaansa, sillä se on yksi ensimmäisistä ihmis-suhteista.
Lapselle tulee selittää etukäteen tapahtumia, näin helpotetaan sopeutumista ja vähennetään ärsyyntymistä.
Avustajan tulisi tukea kanssakäymistä muiden lasten kanssa, pitäen itsensä tarvittaessa syrjemmässä että lapsi saa itse kokea kanssakäymisen.
Avustajan kanssa kuitenkin täytyy kokoajan olla läsnä, jos lapsi häntä tarvitsee.
Avustaja ei saa vallata avustettavan elämää vaan avustaa vain siinä missä on pakko, hän ei saa elää lapsen elämää ja itse keskustella muiden lasten kanssa, muka lapsen itsen kanssa, vaan hänen on osattava jättäytyä sopivassa määrin syrjään. Ja antaa lapselle mahdollisuus elää itse niin paljon kuin on mahdollista.
Avustajan on hyvä silti seurata perussääntöjä, ja pitää huolen siitä että lapsella on samat rajat kuin muillakin, erityiskohtelu vain syventää kuilua avustettavan ja avustamattoman lapsen välillä.
Ja sitä me emme halua.
Jos lapsella on poikkeavuuksia, itsetunnon aleneminen on todellakin todennäköistä.
Ensinnäkin lapset jotka eivät ymmärrä erilaisuutta, usein käyttäytyvät sitä kohtaan pelonsekaisin tuntein. Jos lapsi pelkää jotain hän usein yrittää haukkumalla saada otetta siihen mitä ei ymmärrä, aikuisen on heti puututtava tähän, ja kerrottava miksi toinen lapsi on erilainen ja ettei se ole häpeällistä eikä sitä tarvitse pelätä.
Lapsen itsen kanssa on puhuttava ja kerrottava mitä maailmassa tapahtuu, ja että kaikki eivät välttämättä tule hyväksymään erilaisuutta, mutta suurin osa tulee kyllä.
Lasta pitää kannustaa harrastuksiin ja avoimeen kanssakäymiseen muiden lasten kanssa. Joskus terapiakin voi olla tarpeen, mutta on tärkeää keskustella ja saada aikaan onnistumisen kokemuksia eri osa-alueilla jotta heille tulisi tunne että he osaavat siinä missä muutkin, vaikka olisivatkin erilaisia mieleltään tai olemukseltaan.
Se ettei ole samanlainen kun muut on yksi suurimmista vioista joita nykypäivän lapsilla voi olla, sillä täysin normaalitkin lapset pyrkivät siihen. Lapsia koulu kiusataan paljon enemmän kuin ennen, sillä useimmat vanhemmat eivät ole kertoneet lapsilleen alusta alkaen, mitä erilaisuus on ja miten käyttäydytään erilaisten ihmisten seurassa.
Erilaisuudesta tulee puhua.
Lapsille on hyvä kertoa, kuinka kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan älykkäitä ja tuntevia ihmisiä, ja että se millainen ulkokuori meillä on, ei peitä sitä kuka me todella sisimmässämme olemme.
Esimerkkinä voi antaa Stephen Hawkins, joka ulkokuorestaan huolimatta on yksi maailman älykkäimmistä ihmisistä.
Erilaisille lapsille on hyvä antaa roolimalleja erityisistä ihmisistä jotka ovat pärjänneet elämässään todella hyvin, vammaisurheilija, tutkijat, perheen isät ja äidit.
Mutta kaikkein tärkeintä on että lapsen ja muiden ihmisten kanssa keskustellaan.
Tietämättömyys on pahinta, se lietsoo pelkoa ja ahdistusta joka manifestoidaan aivan väärällä tavalla.
2. Miten FAS-lapset ja autistiset lapset eroavat toisistaan, ja onko heissä tai heidän hoitamisessaan samankaltaisuuksia?
Fetaalinen alkoholisyndrooma. Eli Alkoholin aiheuttama sikiö vaurio. FAS oireyhtymä johtaa usein lievään tai keskivaikeaan kehitysvammaisuuteen. Vammautumisen syynä on äidin säännöllinen alkoholinkäyttö.
FAS-lapset ovat;
Pieniä ja pienipäisiä,
Heillä saattaa olla epämuodostumia ja sydänvikaa sekä munuaisvikaa,
Heillä voi olla ylimääräisiä varpaita tai sormia,
Sekä kampurajalat,
Heidän kasvonpiirteensä ovat erilaiset, nenä on lyhyt ja leveä, sieraimet näkyvät ja heiltä puuttuu nenänalusvako, korvat ovat matalalla ja ylähuuli on kapea tai ohut.
Nämä lapset kasvavat usein hitaasti, samoin kuin Autistisetkin lapset.
FAS-lapset ovat iloisia, avoimia ja ujostelemattomia.
Ylivilkkaus, keskittymiskyvynpuute ja oppimisvaikeudet ovat yleisiä. Heillä on myös sopeutumisvaikeuksia sekä sosiaalisia vaikeuksia, samoin kuin Autistisellakin lapsella.
Vaikeissa tapauksissa heillä on kehitysvaikeutta ja lievissä tapauksissa oppimis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä. Samoin kuin Autistisellakin lapsella.
FAS-lapsi elää tässä hetkessä, hän saattaa olla peloton, eikä tajua tekojensa seurauksia ja siten hän on altis tapaturmille. Kipukynnys on korkea, joten kivusta valitetaan vain jos jotain todella kivuliasta sattuu.
Puheenkehitys usein viivästyy FAS-lapsilla ja he saattavat kaiunomaisesti toistaa kuulemaansa puhetta, samoin kuin Autistinenkin lapsi.
Asbergerin syndrooma eli oireyhtymä on neurobiologinen keskushermoston häiriö, joka näkyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Myös saattaa ilmetä kielellisen ja ei kielellisen kommunikoinnin vaikeuksia, toistuvaa käyttäytymistä ja toimintoihin juuttumista sekä poikkeavaa reagoimista aisti ärsykkeisiin.
Asberger-lapsi on;
Vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (kuten FAS-lapsillakin)
Kapeat kiinnostuksen kohteet (kuten FAS-lapsillakin)
Pakottava tarve juuttua rutiineihin tai harrastuksiin
Puheen ja kielen kehityksen ongelmat (kuten FAS-lapsillakin)
Nonverbaaliset kommunikointi ongelmat
Motorinen kömpelyys
Valtaosa näistä lapsista on normaaliälyisiä, vaikka keskittyminen takkuileekin.
Lasten diagnoosi voidaankin yleensä antaa vasta 7 – 10 vuoden iässä.
Autismissa lapsi välttää katse kontaktia ja kosketusta eikä ole aivoin kuten FAS-lapsi.
Puhe saattaa olla kaikumaista, ei itse puhuttua. (kuten FAS-lapsillakin)
Autismia on kolmessa luokassa, Sosiaalinen häiriö, Kielellinen ja ei kielellinen häiriö sekä Merkillisen rajoittuneet toiminnat ja harrastukset.
Sosiaalisten vaikeuksien vuoksi molemmille olisi hyvä olla henkilökohtainen avustaja. Sekä heidät olisi hyvä pistää mahdollisimman pieniin ryhmiin.
Selvät rajat on hyvä olla molemmilla.
Kuntoutuksessa on hyvä käyttää erilaisia terapioita kuten, toiminta-, puhe-, ratsastus- ja musiikkiterapiaa, sekä tukikeskusteluja.
Kaikki lapset tarvitsevat jonkinlaista kosketusta, ja tähän tulee kiinnittää huomiota.
3. Minkälaista toimintaa suunnittelisit näkövammaiselle lapselle päivähoidossa?
Toiminnasta pitäisi keskustella yhdessä silmälääkärin, optikon, näön käytönopettajan, liikkumis- ja päivittäistoimintojen ohjaajan, fysioterapeutin ja kuntoutusohjaajan kanssa.
Lapselle joka tulee päivähoitoon, pitäisi erityisesti saada näitä apuja;
Kirkaslamppu jos lukee kirjoja (isokirjaimisia kirjoja, jotta näkee oppimiaan kirjaimia), värikkäät aterimet, sekä värikkäät esineet joita päivän aikana käytetään. Terävät kulmat, maton repsottavat reunat, tehdään vaarattomiksi, hyödyntäen sisustuksessa vahvoja värejä.
Joskus on hyvä ettei valot olisi liian kirkkaat, hämäräkin auttaa jos näköä on jäljellä vain vähän.
Myös puhuvia laitteita tulisi olla.
Sekä pinnat eivät saisi kiiltää liikaa, vahapinnat esim; pöydillä, ovat tarpeen.
Lapsen olisi hyvä tulla tutustumaan päiväkotiin ennen kuin sinne hänet tuodaan pysyvästi, hänen on hyvä hahmottaa miltä tila näyttää tyhjänä ja vasta myöhemmin mitä kaikkea lapset tuovat ympäristöön.
Ja aluksi olisi hyvä olla joku joka auttaa sopeutumaan kaikkeen vaikka toinen vanhemmista, kunnes lapsi alkaa tottua uuteen hoitopaikkaansa.
Tehtävät ja toiminta tarhassa tulisi olla näköä kehittävää tai yllä pitävää toimintaa, ja toimintaa selitettäessä kerrottava kaikki ohjeet suullisesti ja selvästi.
Kielellisen ulostulon pitäisi olla selkeää ja täsmällistä. Se että aikuinen puhuu pehmeästi auttaa lasta saamaan häneen paremman yhteyden.
Lapsen kanssa tulee käyttää samoja termejä, kuten esim; tule katsomaan ja oletko nähnyt?
Leikki on lapselle aina parasta, mutta sen ohella voidaan tehdä harjoituksia, näön kehittämiseksi.
Ilman liiallista painetta, sillä juuri nyt lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksiaan, selvitäkseen muiden joukossa omana itsenään, yksilöllisenä.
Muitakin aisteja on hyvä kehittää, kuten kuuloa ja haju- , tunto- ja makuaisteja, sillä näkökyvyn lisäksi myös niitä tarvitaan.
Muotojen tunnustelu on tärkeää käden motoriikan kannalta.
Lasta tulee ohjata toimintaan hellästi vaikka hän vetäytyisikin ja alkaisi ilmentää eri maneereja.
Lapsi on hyvä ottaa syliin jotta hän oppisi tuntemaan olonsa turvalliseksi uudessa ympäristössä.
Lapsella tulisi olla mahdollisuus liikuntaan joka auttaa saamaan yhteyden vartaloonsa ja voisi ilmentää itseään myös tällä tavalla.
Motorinen kehitys on usein hidasta juuri siksi liikunta voi auttaa siihen että lihavuutta ei synny, eikä syrjäytymisen riski kasva.
Muille lapsille on hyvä kertoa, ettei uusi lapsi näe kunnolla ja mitä voi tapahtua tunnilla.
Lapsi oppii suurenosan sosiaalisesta käyttäytymisestään juuri päivähoidossa, joten sitä tulee tukea ja antaa lapselle aikaa perustaa suhteita jotka omalla tavallaan ehkäisevät syrjäytymistä.
Mutta lasta pitää kuitenkin kohdella lapsena, ilman liian syvää erikoiskohtelua.
Liiallinen paapominen voi johtaa myöhempiin ongelmiin.
Lapsi on hyvä sijoittaa pysyvään pienryhmään.
Rauhallinen ympäristö soveltuu hänelle hyvin, sillä liian meluisa voi olla kaoottinen, esim; Steiner päiväkoti hiljaisena paikkana sopii hyvin.
Hoitajan ja vanhempien tulee keskustella usein päivän tapahtumista, jos lapsella on sisaruksia ne olisi hyvä sijoittaa samaan ryhmään.
Rytmi tulee säilyttää varsinkin unen ja toiminnan kanssa, jälleen kerran Steiner päiväkoti, jonka toiminta perustuu rytmiin, on olisi ihanteellinen.
4. Henkilökohtainen avustaja.
Ensinnäkin tuki on tavallisissa arkisissa asioissa auttamista.
-Kaikessa ei saa avustaa muuten lapsen yhteys toisiin katkeaa. Lapsi tarvitsee aina onnistumisen kokemuksia ja epäonnistumisia siinä missä normaalitkin lapset. Pettymykset opettavat moraalia ja itsetuntokin kehittyy. Jos lapsi tyydytetään täysin hänen ei tarvitse oppia, ja juuri oppimista hän tarvitsee. Hänen täytyy itse saada oppia, niin että muutkin lapset näkevät hänet tasavertaisena, ei lellittynä.
Ohjeet lapselle annetaan vasta kun tilanne vaatii.
-Liika paapominen antaa lapselle kuvan ettei hän tiedä, eikä voi.
Turhat säännöt ja kieltäminen voidaan unohtaa.
-Jos lapselle kokoajan hoetaan käskyjä tulee hänestä arka tarttua kommunikointiin ja tilanteisiin.
Uhmakohtaus ei kuitenkaan muuta sääntöjä.
-Sovitut säännöt pitävät, ei liikaa vapauksia eikä liikaa lipsumista, sillä kaikkia tulee koskemaan samat säännöt jotka auttavat lasta samaistumaan muihin lapsiin. Ottaen huomioon lapsen erityisvaikeuksista johtuvat seikat.
Avustajan tulee olla rehellinen.
-Jos jostain sovitaan se pitää, ja jos lapsi kysyy jotain hänelle kerrotaan totuus, sillä ei kukaan tule totuutta aina hänelle kaunistelemaan.
Luottamus on ansaittava.
-Lapsen tulee tietää että hän voi puhua ja luottaa avustajaansa, sillä se on yksi ensimmäisistä ihmis-suhteista.
Lapselle tulee selittää etukäteen tapahtumia, näin helpotetaan sopeutumista ja vähennetään ärsyyntymistä.
Avustajan tulisi tukea kanssakäymistä muiden lasten kanssa, pitäen itsensä tarvittaessa syrjemmässä että lapsi saa itse kokea kanssakäymisen.
Avustajan kanssa kuitenkin täytyy kokoajan olla läsnä, jos lapsi häntä tarvitsee.
Avustaja ei saa vallata avustettavan elämää vaan avustaa vain siinä missä on pakko, hän ei saa elää lapsen elämää ja itse keskustella muiden lasten kanssa, muka lapsen itsen kanssa, vaan hänen on osattava jättäytyä sopivassa määrin syrjään. Ja antaa lapselle mahdollisuus elää itse niin paljon kuin on mahdollista.
Avustajan on hyvä silti seurata perussääntöjä, ja pitää huolen siitä että lapsella on samat rajat kuin muillakin, erityiskohtelu vain syventää kuilua avustettavan ja avustamattoman lapsen välillä.
Ja sitä me emme halua.
KOULUTYÖ: Työharjoittelu Raportti
Englannin Matkan Työharjoittelu Raportti
Lapsen kuunteleminen:
Työskentelin kehitysvammaisten lasten päivähoidossa jossa vain yksi lapsista puhui, ja hänkin vain muutaman sanan.
Lapsen ja hoitajan välillä oli tietynlainen side missä sanoja tuskin tarvittiin. Lapselle kyllä kokoajan puhuttiin ja häntä kannustettiin. Kommunikaatio oli lähinnä ei verbaalista.
Lapsella ei tietenkään ollut valtaa vaikuttaa päivittäisiin aikatauluihin.
Mutta he pyytäessä yleensä pääsivät takapihalle leikkimään tai saivat mennä lukemaan kirjoja tarvittaessa.
Lapsilla oli mahdollisuus valita viidestä eri välipala ruoista(keksi, omena, appelsiini, crispit, suklaa) ne joita hän halusi syödä, mitään ei pakotettu syömään.
Muu vuorovaikutus:
Lapsia pidettiin paljon sylissä, mikä oli minulle uutta tällaisessa Englantilaisessa päivähoidossa.
Lapsien käsiä ja jalkoja kosketeltiin, jotta he tulisivat samalla enemmän tutuiksi oman ruumiinsa kanssa. Lapset pitivät tästä kontaktista ja halusivat usein noin vaan syliin.
Jokainen hoitaja täällä oli täysin omistautunut työlleen, ja jokainen heistä aidosti rakasti näitä lapsia, vaikka päivät olivatkin välillä rankkoja.
Kuten he itsekin sanoivat, tämä on kutsumus työ.
Olen aivan samaa mieltä.
Hoitohenkilökunnan ajankäyttö:
Jokaisen hoitotyön toimenpiteet olivat rauhallisia ja niihin kulutettiin jokaisen lapsen kannalta juuri sopivasti aikaa.
Henkilökunnan kahvi ja ruoka tauot olivat sille omistetussa huoneessa, johon lapset tutustuivat sitä välillä ”siistimällä”. Kahvi tauolla oltiin 15 minuuttia, ja lounas kesti noin 30-45 minuuttia, iltapäivä tee joskus juotiin samassa huoneessa lasten kanssa ennen assemblyä.
Viihtymiseen vaikuttavat tekijät:
Tietokoneet, julisteet, taulut, lasten työt, kirjat, TV, videot, teltta, hiekkalaatikko sisällä, liitutaulu sisällä, lapsille.
Aikuisille, jääkaappi, mikro, tee kone, kirjan ostopalvelu, kortteja myynnissä, isot sohvat, sisäpuutarha, kesikori, puhelin.
Muita hoitotyötapoja:
Multi-sensory room, huone täynnä värejä muotoja ja lamppuja, tyynyjä ja ääniä.
Uima-allas, jossa vaihtoehtoisia värejä valonheittimissä.
Pallomeri huone, suuri pehmustettu huone jonka keskellä suuri pallomeri.
Fysikaalinen harjoitusrata joka aamupäivä.
Lääkkeet:
Lääkitystä yksikään lapsista ei saanut päivähoidossa, jos jotain lääkkeitä annettiin ne annettiin kotona.
Lapsen kuunteleminen:
Työskentelin kehitysvammaisten lasten päivähoidossa jossa vain yksi lapsista puhui, ja hänkin vain muutaman sanan.
Lapsen ja hoitajan välillä oli tietynlainen side missä sanoja tuskin tarvittiin. Lapselle kyllä kokoajan puhuttiin ja häntä kannustettiin. Kommunikaatio oli lähinnä ei verbaalista.
Lapsella ei tietenkään ollut valtaa vaikuttaa päivittäisiin aikatauluihin.
Mutta he pyytäessä yleensä pääsivät takapihalle leikkimään tai saivat mennä lukemaan kirjoja tarvittaessa.
Lapsilla oli mahdollisuus valita viidestä eri välipala ruoista(keksi, omena, appelsiini, crispit, suklaa) ne joita hän halusi syödä, mitään ei pakotettu syömään.
Muu vuorovaikutus:
Lapsia pidettiin paljon sylissä, mikä oli minulle uutta tällaisessa Englantilaisessa päivähoidossa.
Lapsien käsiä ja jalkoja kosketeltiin, jotta he tulisivat samalla enemmän tutuiksi oman ruumiinsa kanssa. Lapset pitivät tästä kontaktista ja halusivat usein noin vaan syliin.
Jokainen hoitaja täällä oli täysin omistautunut työlleen, ja jokainen heistä aidosti rakasti näitä lapsia, vaikka päivät olivatkin välillä rankkoja.
Kuten he itsekin sanoivat, tämä on kutsumus työ.
Olen aivan samaa mieltä.
Hoitohenkilökunnan ajankäyttö:
Jokaisen hoitotyön toimenpiteet olivat rauhallisia ja niihin kulutettiin jokaisen lapsen kannalta juuri sopivasti aikaa.
Henkilökunnan kahvi ja ruoka tauot olivat sille omistetussa huoneessa, johon lapset tutustuivat sitä välillä ”siistimällä”. Kahvi tauolla oltiin 15 minuuttia, ja lounas kesti noin 30-45 minuuttia, iltapäivä tee joskus juotiin samassa huoneessa lasten kanssa ennen assemblyä.
Viihtymiseen vaikuttavat tekijät:
Tietokoneet, julisteet, taulut, lasten työt, kirjat, TV, videot, teltta, hiekkalaatikko sisällä, liitutaulu sisällä, lapsille.
Aikuisille, jääkaappi, mikro, tee kone, kirjan ostopalvelu, kortteja myynnissä, isot sohvat, sisäpuutarha, kesikori, puhelin.
Muita hoitotyötapoja:
Multi-sensory room, huone täynnä värejä muotoja ja lamppuja, tyynyjä ja ääniä.
Uima-allas, jossa vaihtoehtoisia värejä valonheittimissä.
Pallomeri huone, suuri pehmustettu huone jonka keskellä suuri pallomeri.
Fysikaalinen harjoitusrata joka aamupäivä.
Lääkkeet:
Lääkitystä yksikään lapsista ei saanut päivähoidossa, jos jotain lääkkeitä annettiin ne annettiin kotona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
